C2-pojille voitto Ylöjärveltä
Julkaistu: 16.01.2019 00.00

C2-pojille voitto Ylöjärveltä

SBS Masku/SBS Wirmon C2-poikien joukkue kohtasi vuoden toisessa ottelussaan YPA:n. MW otti heti alkuun pelin haltuunsa ja nappasi hyvällä esityksellä pisteet Ylöjärveltä mukaansa lukemin 3-13 (1-6, 1-1, 1-6).

Pari ensimmäistä vaihtoa menivät totutusti askelmerkkejä etsiessä, mutta sitten alkoi vierasjoukkueen rymistely kohti vastustajan maalia. Viidennellä minuutilla Lauri Eloluoto jatkoi Elias Nummelinin neppauksen verkon perukoille ja vielä samalla minuutilla Miro Pietilä lakaisi Roni Niemen ylärimakudin sisään. Nummelin ehti vielä ampumaan vierasjoukkueen kolmannen osuman ennen kuin vastustaja pääsi iskemään kavennuksen erän puolivälin ylityttyä. Matias Koski irtosi riistonsa päätteksi puolittaiseen läpiajoon laidalta ja napautti pallon takanurkkaan viitisen minuuttia myöhemmin ja Nummelin tarjoili nätillä poikittaissyötöllä Santeri Laaksolle MW:n viidennen, kun erää oli jäljellä nelisen minuuttia.

Vastustajan ahneesti kanttia hakenut puolustaja veti vielä erän lopulla laukauksensa saaton sen verran pitkäksi, että Miro Pietilän peli päättyi auenneeseen silmäkulmaan ja umpeen turvonneeseen silmään. MW pääsi tilanteesta ansaitusti viiden minuutin ylivoimalle ja erän viime sekunneilla Elias Nummelin viimeisteli hyvän eränsä kilauttamalla pallon vielä reppuun. Vakuuttavan avauserän jälkeen peli oli siis 1-6 vieraille.

Toisen erän alkuun jatkunut ylivoima tuotti tulosta Nummelinin viimeisteltyä hattutemppunsa. Sen jälkeen erä olikin useista maalipaikoista huolimatta vierasjoukkueelta heikompaa tekemistä. Huolimattomuus pallollisessa pelissä avasi vastustajalle kavennusmahdollisuuksia, eikä oman pään peittopelikään ollut parhaimmalla mahdollisella tasolla. Liikaa laukauksia päästettiin maalissa pelanneelle Joonatan Marteliukselle asti. YPA onnistui kuitenkin erässä vain kertaalleen ja toiselle erätauolle lähdettiin 2-7 lukemissa.

Kolmas erä olikin enemmän ensimmäisen erän kaltainen. Lauri Eloluoto, Matias Koski ja Mico Laaksonen lisäsivät MW:n johdon 2-10:een ja kotijoukkue turvautui pelimiehen kympin alkaessa aikalisään nostaen ja aktivoiden karvaustaan entisestään. Miro Pietilä paikan kokoonpanosta napannut Erik Ahvenkoski askarteli Saku Antolan kanssa kuitenkin jo seuraavassa vaihdossa maalin numero 11, eikä kotijoukkueelle kirin paikkoja tarjottu. Pieni oman pään nukahdus antoi kuitenkin YPAlle yhden lohtuosuman, vaikkei tällä pelin voiton kannalta enää merkitystä ollutkaan. Ottelun loppuhetkillä vastustaja nappasi samasta tilanteesta pari kaksiminuuttista ja vierasjoukkue pääsi vielä kaunistelemaan lukemia kahden ylivoimamaalin turvin. Maalit kovassa vedossa (4+3) olleelle Elias Nummelinille ja Mico Hellenille.

- Monella tapaa kauden ehjin peli tähän asti. Ensimmäinen ja kolmas erä olivat erinomaista pelaamista, eikä heikompi kakkoseräkään ihan kaoottinen ollut. Vähitellen alkavat sopivat ketjukoostumukset ja tutkaparit löytyä, kommentoi joukkueen valmentaja Mikko Immonen.

Seuraavaksi joukkue kohtaa vierasottelussa Pirkat.

Ottelun pöytäkirja

Vierasjoukkueen tilastot ottelusta:

SBS Masku/SBS Wirmo

Laukaukset ohi: 6/5/6=17

Laukaukset peittoihin: 3/10/2=15

Laukaukset maalia kohti: 13/7/15=35

YPA

Laukaukset ohi: 6/7/7=20

Laukaukset peittoihin: 4/4/7=15

Laukaukset maalia kohti: 10/11/9=30



Seuran uusimmat