Kauppaopiston naiset
Julkaistu: 20.10.2019 00.00

Kauppaopiston naiset

Sateisena sunnuntaiaamuna suunnattiin kohti Rauman kauppista kohtaamaan Naapureita. Ekaan peliin vastaan saatiin LaJy ja matsin tiedettiin olevan tosikova, varsinkin, kun sairastupa ja muut menot olivat verottaneet rosteria sen verran, että matkassa oli vain kahden kentällisen verran Leidejä. Plus tietty loukkiosastolta vihdoin ja viimein kentälle päässyt Mona. Alku oli synkkääkin synkempi, kun ensimmäiseen 3 minuuttiin LaJy pääsi kahdesti vapaalta tontilta upottamaan Lauran selän taa. Mutta sitten päästiin hiukan paremmin mukaan matsin tuoksinaan, eikä annettu enää lisämaaleja. Kestettiin jopa yksi 2 min av, kun Päivi lämmitti jäähypenkkiä. Toisen erän maalailun aloitti sitten Leidit, kun Pirren puolenkentän vapari sujahti hienosti suoraan maalinperukoille. Toki heti 7 sekuntia myöhemmin Laitlan plikat kuittasivat kertaalleen ja hetken kuluttua vielä toistamiseen. Mutta erän loppupuolella Irene haki hienosti tontin keskikentältä kuitaten Jennikan syötöstä toisen leidimaalin tähän otteluun. Kolmannen erän alku olikin sitten taas mustempi..4 maalia Laitilalle 8 minuutin sisään ja erän loppuun vielä yksi. Välissä onneksi Irene sai tehtyä vielä yhden pörsän ja loppulukemiin 9-3 oltiin erinomaisen tyytyväisiä. Koutsi-Nooran sanoin; parast leidipelaamista aikoihi!

Toisen pelin vastus oli sekin kasitiän varrest, nouste Ryhti. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis. On meinaan niillä Muiduilla selkeä nousutavoite tälle kaudelle ja jalkoihinhan siinä jäätiin heti alkumetreillä. Kolmesti upottivat ensimmäisessä erässä Lauran selän taakse, Leidien päästessä vain muutaman kerran vedolle. Sama meininki jatkui toisessa erässä, aivan purjeessa oltiin, vaikka kaikkemme muka tehtiin. Ryhdille 4 maalia erään, Leideille vihdoin viimein se yksi. Nooran esityöstä takatolpille ja Miran ohjaus sisään. Sen verran siitä onnistumisesta otettiin kierroksia, että kolmas erä olikin sitten maaliton ja kovasti paljon vauhdikkaampi Leidien osalta. Karvattiin hyvin ja pidettiin vetopaikat. Loppulukemat 1-7, ei huano.

Kahdella ketjulla, kaikki ehjinä (paitsi Hakamäen maila) ja luonnollisesti Leidimäisen hyvillä fiiliksillä päivän jälkeen. Hyvä Me ja hyvä Meidän joukkue. Parin viikon päästä mennään taas

Seuran uusimmat