Edustus jatkoi voittokulkuaan
Julkaistu: 16.11.2020 00.00

Edustus jatkoi voittokulkuaan

SBS Wirmon miesten edustusjoukkue vieraili perjantaina perinteikkäässä sisäpalloilukaupungissa, kun riihimäkeläinen RSS Panthers isännöi mynämäkeläisiä Suomisarjan kamppailussa, jonka wirmolaiset veivät nimiinsä maalein 4-9 (0-0, 1-3, 3-6).

Wirmo ei päässyt avauserässä oikein vielä kunnolla karvauksellaan antamaan vastustajalle painetta haluamallaan tavalla. Toisaalta joukkue ei riistojen jälkeen lähtenyt riittävän hanakasti ylöspäin, kun olisi ollut paikka, vaan ennemmin käännyttiin alaspäin ja rakennettiin rauhassa. Ensimmäinen erä pysyi maalittomana kuitenkin pitkälti maalivahtien hyvien otteiden ansiosta. Paikkoja kuparisen rikkomiseen olisi kummallakin joukkueella kyllä ollut.

Toisessa erässä kotijoukkue aloitti maalinteon. Erän loppupuolelle wirmolaiset kuittasivat tappioaseman kolmella rehtiin kolmeen minuuttiin iskemällään osumalla ja lähtivät erätauolle 1-3 johtoasemassa. Wirmon maalien myötä myös ote koko ottelun kuljettamisesta siirtyi selkeästi vieraille, eikä RSS Panthers enää saanut aktiivisella pelillään mynämäkeläisiä horjutettua.

Kolmannen erän avausvitosella Wirmo iski vielä kolmasti ja repi eron viiteen maaliin ja käytännössä samalla ratkaisi ottelun edukseen. Kumpikin joukkue osui vielä tämän jälkeen kolme kertaa ja sarjapisteet lähtivät Varsinais-Suomeen. Tämä miellytti vanhoilla kotinurkillaan valmentanutta Petri Seppistä.

  • Pelasimme todella ehjän kuusikymmenminuuttisen. Erityisesti joukkueena puolustaminen on pelistä toiseen oikein miellyttävällä tasolla, Seppinen analysoi.

Seppinen antoi tunnustusta myös Riihimäen suuntaan.

  • Vastustaja pelasi oikein aktiivista salibandya ja kun vielä yleisöä oli mukavasti eli ääntä sekä tunnelmaa riitti, oli kasassa ainekset tämän kauden tähän asti parhaaseen vierasotteluun, Seppinen kehui.

Tiiviin ja uhrautuvan puolustuspelaamisen lisäksi myös hyökkäyspelissä oli järkevää malttia. Vaikkei maaleja heti saatukaan aikaiseksi, jaksoi Wirmo jauhaa maltilla ja rakentaa paikat riittävien osumien tekemiseen. Joukkue pysyi pallossa, eikä hätää ollut.

Tehokkaimpina wirmolaisista esiintyivät Henri Alho (0+4), Valtteri Sainio (3+0), Tomas Alivuotila (2+1), Eemeli Mustamäki (1+1) ja Juho Kuutsa (0+2). Maalissa pelannut Antti Arola torjui prosentilla 76,47.

Seuraavaksi sarjakärjessä jatkava Wirmo saa perjantaina kotihalliinsa HaNille vieraaksi FoSun, joka keikkuu tällä hetkellä sarjassa kolmantena.

Seuran uusimmat