Salba oli edelleen parempi
Julkaistu: 15.03.2021 00.00

Salba oli edelleen parempi

Ennakkosuosikkina Divarikarsintaan lähtenyt Rauman Salba osoitti Mynämäen perjantai-illassa kovuutensa kaatamalla kotijoukkue Wirmon runsasmaalisesti osumin 2-9 (1-4, 1-1, 0-4).

Ottelun alku ei wirmolaisittain suuria lupaillut, kun jo toisella peliminuutilla Salban Jesse Nurmi kävi iskemässä vieraat johtoon. Lisäosumia ei sitten ihan hetkeen nähtykään, vaikka kummallakin joukkueella paikkansa olikin. Selväksi kävi kuitenkin jo avauserässä, että Salban maalivahti Jani Lahti oli tullut Mynämäkeen hakemaan voittoa ja löi kerta toisensa jälkeen Wirmon yritysten edessä luukut kiinni. Aika monta kertaa wirmolaiset kävivät maalin edustalta palloa sisään neppailemassa, mutta lopputulos oli turhan usein sama ja pallo löytyi Lahden hallusta.

Erän loppupuolella Salba osui kahteen otteeseen, mutta Antton Kosken maaliin uponnut kaukolaukaus antoi Wirmolle toivoa kirin aloittamisesta. Kun vastustaja kuitenkin päästettiin erän viimeisellä minuutilla iskemään alivoimalla neljäskin osuma ilman oman ylivoiman mainittavaa toimimista, olivat ilmeet Wirmon vaihtopenkillä melkoisen tuskaisia.

Toinen erä pelattiin tasan. Erän aikana tuntui, että Wirmo veisi peliä, mutta laukaukset menivät kyllä rumasti Salballe. Raumalaiset karvasivat oikea-aikaisesti ja fiksusti korkeutta ja aktiivisuutta muutellen ja tekivät avauspelaamisen Wirmolle varsin vaikeaksi. Henrik Rossi kävi erän loppupuolella lakaisemassa maalin edestä kauniin sommitelman päätteeksi pallon pussiin ja lukemiksi 2-5, mutta lisäosumia Wirmo ei erään enää saanut ja niinpä päätöserään lähdettiin kolmen maalin vierasjohdossa.

Kolmannessa erässä Salba ei enää Wirmolle mahdollisuuksia antanut. Joukkue tuntui parantavan tekemistään entisestään ja neljä lisämaalia, joista kaksi viimeistä tyhjiin, tekivät tyhjäksi wirmolaisten kiriyritykset. 2-9 loppunumeroissa ei paljon jätetty jossittelulle sijaa.

Kaiken kaikkiaan peli oli täysin erilainen kahteen Wirmon edelliseen karsintapeliin verrattuna. Vauhtia riitti, eikä aikaa ratkaisuihin enää ollutkaan. Salba iski kovalla prosentilla palloa pussiin ja puolusti tiukasti sekä järkevästi voittoa janoten.

  • Hiukan jäi meillä kuitenkin piippuun. Emme pystyneet toteuttamaan sovittuja asioita, eikä Salba puolittaisella onnistumisella ole kaadettavissa. Seuraaviin peleihin lähdemme parantamaan tästä ja saalistamaan tärkeitä lisäpisteitä, päävalmentaja Petri Seppinen totesi.

Wirmo jatkaa pistejahtiaan tänään maanantaina 15.3. Forssassa paikallisia Suuppareita vastaan.

Seuran uusimmat