Leidien kuulumisia
Julkaistu: 21.07.2021 00.00

Leidien kuulumisia

Kuten muidenkin joukkueiden osalta, myös Leidien viime kausi loppui alkusarjaan, joka sekin jäi hiukan kesken. Myös harjoitukset jouduttiin koronan takia jättämään käytännössa katsoen kokonaan tauolle joulukuusta pitkälle kevääseen. Alkukesän aikana päästiin muutamat harjoitukset vetämään salissa ja se vasta tuntuikin mukavalle. Mailat pysyi kädessä ja vanhat treenikuviotkin vielä löytyi muistien syövereistä. Kevään aikana on myös käyty sillontällön porrastreeneissä ja lenkkeilemässä.

Uutta kautta kohti mennään pikkuisen muuttuneella kokoonpanolla, kun osa porukasta laittoi mailan naulaan. Uutta ja nuorempaa tekijää on saatu tilalle, mutta kyllähän meillä aina on tilaa halukkaille. Valmennuksesta tulevalla kaudella vastaa Niemistön Markus ja jojon hommissa edelleen jatkaa Mira. Nelosdivarin ilmottautuminen on tehty ja toivotaan, että kausi olisi vihdoinkin kokonainen. Tällä hetkellä länsirannikon 4-divariin on ilmoittautunut 12 joukkuetta, aikalailla samoja porukoita, kuin aikaisempinakin kausina. Kauden aloituksesta ei ole vielä mitään tietoa, mutta lokakuun puolella todennäköisesti alotellaan.

Treenit alkaa pyöriä elokuun ekalla viikolla, eli jos oot kiinnostunut aloittamaan meidän kanssa harrastamaan, tervetuloa mukaan!!

Seuran uusimmat