C-tytöt lunastivat Sm-sarjapaikan
Julkaistu: 13.09.2019 00.00

C-tytöt lunastivat Sm-sarjapaikan

Tälle kaudelle C-tytöt löivät hynttyyt yhteen naapuriseura Maskun C-tyttöjen kanssa , tähtäimessä paikka valtakunnallisessa Sm-sarjassa. Kesän treenirupeama toi tulosta ja tytöt toivat paikan Mynämäkeen suoraan neljällä voitolla.

Lauantain ensimmäiseen peliin asettui vastaan Nibacos Kokkolasta. Pelin alussa maalinteko oli hieman tahmeaa, vastustajan veskarin kopatessa kahdeksan kertaa, sai WirmoMasku kuitenkin upotettua pallon vastustajan verkkoon kaksi kertaa. Ensimmäisellä erätauolla valmennuksen herättely auttoi joukkuetta ja toisessa erässä verkko heilui Nibacosin päässä kuusi kertaa. Kolmatta erää ehdittiin pelata reilu kahdeksan minuuttia ja ajassa 38.03 taululla lukemat 12-0 WirmoMaskulle.

KooVee lähti haastamaan toisessa ottelussa Länsirannikon yhteisjoukkuetta. Ensimmäisen pelin vauhti jatkui ja lukemat ensimmäisen erän jälkeen WM:lle 6-0. Toisessa erässä vastustaja onnistui kertaalleen, mutta oman kylän tytöt laittoivat ajassa 27.16 lukemat 13-1, ja matka kohti majoitusta alkoi odotettua aiemmin.

Sunnuntai aamun aikainen herätys tiesi meille vaikeuksia. Ehkä jo ennakko veikkailuissa oli Josbaa veikkailtu kovimmaksi haastajaksi lohkossamme. Ensimmäiset reilu neljä minuuttia oli tosi vaikeita joukkueellemme ja verkko heilahti kolmasti omissa. Aikalisällä yritettiin saada uutta pontta tekemiseen, mutta vastustaja rokotti vielä kertaalleen. Alkoi usko hiipua suoraan sarjapaikkaan, lukemat ensimmäisessä erässä Josballe 4-1. Erätauolla valmennus loi uskoa omiinsa ja jakoi luottamusta joukkueeseen. Joukkue alkoi pikkuhiljaa saada juonesta kiinni ja toinen erä oli jo astetta pirteämpää tekemista. Erä 1-1, tauolle 5-2 lukemissa. Erätauolla joukkue syttyi, voittamisen tahto, henki joukkueessa nousi astetta vastustajaa kovemmaksi. Joukkue halusi voittaa!. Viimeiseen erään hyvällä latauksella lähteneet tytöt tekivät sen mitä halusivat, takaa tasoihin ja ohi! Puolet erästä oli pelattu ja alkoi tulosta syntyä. 42.07 peli oli tasan 5-5. Hurmos oli huikea. Parikymmentä sekuntia ennen täyttä aikaa pallo oli kuudennen kerran Josban maalissa. Suora sarjapaikka oli varmistettu.

Neljännessä ottelussa KalnKea vastaan saatiin pelata paineetta. Ottelu lähti aiemmin totuttuun tapaan WirmoMaskun komennossa. Kovimmat paukut oli laitettu edelliseen peliin ja pelattiin varmasti voitto kotiin tästäkin matsista. Vastustaja onnistui maalinteossa pariin otteeseen, lopputulos meille 10-2.

Näin C-tytöt lunastivat paikkansa isompien tyttöjen seuraan, Wirmossa valtakunnallinen edustus myös A ja B tytöissä. Onnea kaikille Sm-sarjaan päässeille.

Seuran uusimmat