Wirmon edustus kauteen tutuin voimin
Julkaistu: 20.09.2018 00.00

Wirmon edustus kauteen tutuin voimin

Kahtena edellisenä kautena Länsirannikon kakkosdivisioonan runkosarjan voittanut SBS Wirmo lähtee kauteen melko maltillisin muutoksin. Päävalmentajana jatkaa kolmatta kauttaan aloittava Tero Tähtinen, joka on saanut avukseen Wirmon edustuksessa aiemmin pelaajana esiintyneen Mikko Heikkilän.

  • Pyrimme viemään omaa juttuamme taas pykälän verran eteenpäin. Pelitapaamme on tässä jo muutaman kauden verran rakennettu ja nyt pyritään monipuolistamaan sitä, jotta reagointi muuttuviin pelitapahtumiin on luontevampaa, kertoo päävalmentaja Tero Tähtinen.

Viime kauden pelaajista pois riveistä ovat pisterohmu Markus Varjonen, alaraajavammaansa paranteleva Simo Kärkkäinen sekä puolustajat Antti Pirttilä, Roope Vanhanen ja Joel Varjonen.

  • Joelin kohdalla katsomme tilannetta joulun tietämillä uudestaan, kun tiedämme hänen opiskelujensa ja meidän rosterimme tilanteen. Siihen asti hänen pelinsä ovat pääkaupunkiseudulla, kommentoi Tähtinen.

Uusina pelaajina joukkueeseen ovat liittyneet entuudestaan tutut Miro Portnoj ja Henrik Rossi. Rossi pelasi viime kaudella Salibandyliigaa Rauman Salban riveissä ja onkin kaventuneeseen puolustuspäähän iso palanen. Portnoj puolestaan vei viime kauden kakkosdivisioonan pistepörssin näytöstyyliin Leiskun paidassa ja pystynee omalla osaamisellaan paikkaamaan Markus Varjosen vetäytymistä. Myös Wirmon junioreista lähtöisin oleva Riku Niemi palaa Tepsistä maaseudun rauhaan.

  • Hyviä pelaajia ja ennen kaikkea meille entuudestaan tuttuja kavereita. Mielellämme otimme mukaan, kun sellainen mahdollisuus vastaan tuli, jatkaa Tähtinen.

Täysin uusina pelaajina seuran ulkopuolelta mukaan lähtivät Jasu Pääkkö (SC Wolves) sekä Joni Lehtinen (TVV). Oman seuran sisältä mukaan on taas nostettu nippu juniorivoimaa. Elmo Kylänpää oli mukana jo viime kauden lopulla ja Joona Lahti, Jere Hareja ja Eemil Kosonen ovat uusina mukana ringissä. Myös viime kauden loukkaantumisen vuoksi menettänyt Samuel Salonen on siis tavallaan uusi pelaaja, vaikka jo vuosi sitten mukaan tulikin.

Harjoituspelien perusteella on mahdotonta lähteä tulevaa menestystä analysoimaan. Vaihdelleet pelaajarosterit ja pelilliset tavoitteet olivat keskiössä ja niinpä pelkät voitot tai tappiot eivät kerro harjoitusotteluiden varsinaisesta annista. Kauden mittaan lähdetään tietenkin peli kerrallaan tavoittelemaan parasta mahdollista tulosta ja keväällä katsotaan, mihin se tällä kaudella riitti.

Seuran uusimmat