Isoveljen jalanjäljissä Wirmoon
Julkaistu: 03.09.2019 00.00

Isoveljen jalanjäljissä Wirmoon

Siinä missä Henrik Rossi on jo mynämäkeläiselle salibandy-yleisölle tuttu kasvo, on hänen pikkuveljensä Ilari Rossi HaNilla tuore tuttavuus. Viime kaudella Sheriffs-kasvatti pelasi IV-divisioonassa AFC Campuksen 2:ssa ja nousee nyt siis sieltä Puimureihin tavoittelemaan pelipaikkaa kakkosdivisioonasta.

Isoveli Henrik Rossi ottaa pikkuveljen siirron ilolla vastaan.

- Hauska homma. Ei olla moneen vuoteen samassa joukkueessa pelattu. Hauska nähdä miten poika pärjää, kommentoi Henrik Rossi.

Päävalmentaja Petri Seppinen näkee nuoremmassakin Rossissa paljon potentiaalia.

- Ilari on vauhdikas ja varmaotteinen puolustaja, jonka odotan vakiinnuttavan paikkansa kakkosdivarissa. Tykkää treenata, pelaa nöyrästi joukkueelle ja tekee hommansa niin hyvin kuin pystyy. Ja rightin kätisyys on plussaa, kommentoi Seppinen.

Ilari itse odottaa alkavaa kautta innokkaasti.

- Odottavaiset fiilikset. Olen jo muutaman kauden miettinyt, että olisi hienoa päästä pelaamaan velipojan kanssa ja päästä pelaamaan Wirmoon. Nyt sen sitten näkee mitä mynämäkeläisyys oikein on. Hyvin on treeni maistunut ja vauhti on ollut kova. Katsotaan miten itse pysyy perässä, mutta toivotaan, että kaikki menee hyvin, kommentoi Ilari Rossi.

Tavoitteet tulevaan kauteen ovat selkeät.

- Lähdetään voittamaan jokaista peliä ja pidetään hauskaa!

Seuran uusimmat