Edustus nousi pisteilleTurussa
Julkaistu: 07.11.2019 00.00

Edustus nousi pisteilleTurussa

(kuva Pääkallo/Anssi Koskinen)

Keskiviikkoinen SB-Areena ei wirmolaisissa juuri lämpöä saanut aikaiseksi, vaikka hyvän kolmannen erän turvin yksi sarjapiste mukaan tarttuikin. Kotijoukkue SB Hirvensalo oli lopulta jatkoajalla parempi lukemin 9-8 (3-1, 5-2, 0-5, 1-0).

Hirvensalon kirkkain tähti Lasse Paju aloitti loistamisensa heti ensimmäisessä vaihdossa, kun jo 19 sekunnin jälkeen palloa kaivettiin Joni Lehtisen vartioimasta Wirmo-maalista. Erän puolivälin ylityttyä Miro Portnoj iski pelin tasoihin, mutta sekä kenttätapahtumien että parin lisämaalin muodossa turkulainen vastustaja oli ottelussa niskan päällä. Erälukemat menivät siedettävästi 3-1, mutta taktisesti vahvasti esiintynyt Hirvensalo otti pelistä vauhdin pois ja söi samalla Wirmolta sen tehokkaimmat eväät, eikä mynämäkeläisille juuri kuskin paikkaa tarjoiltu.

Toisen erän alkuun Paju tarvitsi vain 10 sekuntia maalisarakkeen kaunisteluun. Tällä kertaa tosin lavasta irtosi syöttö, josta FBC-legenda Markus Järvinen neppasi joukkueelleen neljännen osuman. Toinen erä oli wirmolaisittain pelin heikointa taapertamista ja SB Hirvensalo ehti jo karata tavoittamattoman tuntuiseen 8-2 johtoon, ennen kuin Olli Laine muutamia sekunteja ennen erätaukoa suti pallon rysään ja nosti maalaisvieraat viiden maalin päähän.

Päätöserässä Wirmo sai juonesta kiinni. Hirvensalon pelureiden vatsat olivat ilmeisesti täynnä ja nälkäinen vierasjoukkue halusikin vielä peliin mukaan. Ajassa 47.43 Jere Hareja kavensi eron neljään, 51.58 Tino Pietilä kolmeen, 56.58 Olli Laine ilman maalivahtia ylivoimalla kahteen ja vain 13 sekuntia myöhemmin Mikko Laine yhteen. Loppumylläys tuotti vielä lopulta wirmolaisittain mieluisan tuloksen, kun 17 sekuntia ennen loppusummeria Jouko Leinonen pääsi kuittaamaan ilman maalivahtia ottelun tasoihin. 8-8 lukemissa jatkoajalle varsin kaksijakoisen ottelun seurauksena.

Valitettavasti jatkoajalla juhli kotijoukkue. Kentän hahmo Lasse Paju halusi joukkueelleen yhden lisäpisteen ja iski jälleen heti ensimmäisessä vaihdossa ratkaisevan osuman. Vahvan kotijoukkueen ja toisaalta heikon vierasesityksen jälkeen pistekin on tyhjää parempi, mutta aika monta kysymysmerkkiä ottelu jätti ilmaan leijumaan.

- Jos joukkue epäonnistuu noin karkeasti otteluun lähtemisessä, on se valmennuksen vika. Ei arkipeli turkulaisessa salibandypyhätössä mikään hekuman paikka ole, mutta samat sarjapisteet siellä on jaossa kuin muissakin otteluissa. Liian moni keltapaidoista ei ollut ottelun tasolla. Neljästä erästä kolmen alkuun eka vaihdossa pallo omiin joidenkin sekuntien pelin jälkeen. Taas valmennuksen piikkiin. Olisi pitänyt ensimmäisestä erästä oppia ja muuttaa erän alun peluutusta. Toisaalta, teimme kyllä aika lailla kaikki muutkin pelilliset virheet siihen kahteen ensimmäiseen erään eli ehkä näistä sitten opitaan. Toisaalta, kotijoukkue pelasi odotetun kypsästi ja Paju oli kapellimestarina kovassa iskussa. Kolmannen erän kirimme osoitti luonnetta. Se jääköön positiivisena mieleen. Emme ansainneet mitään ja saimme silti pisteen, ruoski Petri Seppinen itseään ja joukkuettaan pelin jälkimainingeissa.

Seuraavaksi pelataan ensi viikon perjantaina HaNilla, kun maalaisklassikossa vieraaksi saapuu UHV Bulls.

Seuran uusimmat