Edustukselle tuplavoitto
Julkaistu: 09.03.2021 00.00

Edustukselle tuplavoitto

SBS Wirmon miesten edustusjoukkue aloitti Divarikarsinnat täydellä kuuden pisteen saaliilla, kun perjantain kotiottelussa kaatui SC Wolves maalein 11-5 (2-2, 6-1, 3-2) ja sunnuntaina Ilves lukemin 11-9 (5-5, 1-2, 5-2).

Perjantain peli lähti takkuisesti liikkeelle. Wolves pelasi ahnaasti ja puolusti tiiviisti pitäen hermostuneesti palloa pomputelleet wirmolaiset parhaiden maalintekopaikkojen ulottumattomissa. Pari maalia Wirmokin sai tärinästään huolimatta tehtyä ja niinpä toiseen erään päästiin kuitenkin 2-2 tasatilanteessa.

  • Ensimmäinen peli ja erityisesti sen ensimmäinen erä oli kyllä aika lailla samanlaista pelailua kuin yleensä elokuussa pelattavat ensimmäiset treenipelit kesätauon jälkeen. Onneksi saimme aika nopeasti juonesta kiinni, kommentoi Wirmon päävalmentaja Petri Seppinen avauserän tapahtumia.

Seppinen oli oikeassa, sillä vaikkei heti toisen erän alkuun ammuttu johtomaali vielä heti lisäosumia seurakseen saanutkaan, siirtyi ote Wirmolle ja peli alkoi näyttää enemmän toivotunlaiselta. Pallotuntuman löytyessä nousi myös itseluottamus ja koko pelin tempo, eikä Wolvesilla enää ollut asiaa voittotaisteluun. Erän loppuun mennessä Wirmo oli ampunut taululle lukemat 8-3. Erän maaleista mainittakoon nuoren puolustajan Henri Hakalan näyttävä yksilösuoritus, jonka päätteeksi hän kruunasi tyylikkään nousunsa ensimmäiseen maaliinsa Wirmon miesten paidassa.

Kolmannessa erässä Wirmo ehti kuittaamaan pelin kaksinumeroisille ennen kuin Wolves sai kaksi lohtuosumaa maalivahtinsa Werneri Laaksosen kahden näyttävän avausheiton myötä. Löysän ja huolimattoman päätöserän puolikkaan lopuksi Eemeli Mustamäki pääsi kuitenkin vielä lisäämään Wirmon saldon yhteentoista ja ensimmäiset kolme karsintapistettä oli valunut toivotusti Wirmon laariin. Ottelun tehokkaimmat wirmolaiset olivat Jere Hareja (2+1), Eemeli Mustamäki (1+2) sekä Valtteri Suvala (0+3). Maalissa pelannut Aleksi Vainio torjui ottelussa 11 kertaa.

Sunnuntain pelissä vastassa olikin vieraampi Ilves, jonka kokoonpanossa oli Wirmon juniorinippuun verrattuna melkoinen pino liiga- ja divarikokemusta. Kokenut Ilves yllättikin Wirmon avauserässä täysin tekemällä kentällä mitä huvittaa. Kun kovaan kokemukseen yhdistettiin melkoisen suotuisasti vieraille pomppinut pallo, oli kotijoukkue avauserässä todella pulassa. Runsasmaalisen ensimmäisen kaksikymppisen jälkeen oltiin kuitenkin 5-5 tasatilanteessa.

Toisessakaan erässä ei Puimureiden meininkin tuntunut parantuvan. Ilves napautti pari lisäosumaa, eikä Wirmon pelaaminen ollut lähelläkään toivottua tasoa. Pallonhallinta siirtyi kuitenkin erän myötä kotijoukkueelle ja pikkuhiljaa joukkue alkoi saada pelaamistaan kontrolliin, vaikkei puolustaminen edelleenkään kovin korkealuokkaista ollutkaan. Avauserästä asti vastustajan hampaissa ollut Valtteri Sainio iski ennen erätaukoa kuitenkin hattutemppunsa valmiiksi ja päätöserään Wirmo pääsikin maalin takaa-ajoasemasta.

Päätöserään tulikin sisuuntunut Wirmo ja pienillä taktisilla muutoksilla ja ketjujen muokkauksella joukkue oli tulla rinnalle ja ohi. Lauri Eloluoto ampui ottelun ensimmäisellä pallokosketuksellaan pelin tasoihin ja Valtteri Sainio siirsi heti seuraavalla minuutilla kotijoukkueen ensimmäistä kertaa johtoon. Vaikkei oman maalin suojeleminen kolmannessa erässäkään ollut lähelläkään vaadittua, sai Wirmo kuumalapaisen Valtteri Sainion maaleilla hinattua pelin 10-8 asetelmiin. Loppuhetkillä Wirmolle tuomitun jäähyn myötä Ilves sai vielä pallon kertaalleen maaliin, mutta vaikka Miro Portnoj ei päätösminuutin rangaistuslauksessaan onnistunutkaan, ampui Jere Hareja vielä pallon kertaalleen tyhjään häkkiin. Ottelun tehokkaimpina häärivät Valtteri Sainio (6+0), Jere Hareja (2+3), Henri Alho (0+3) sekä Matias Koski (0+2). Aleksi Vainiolle kirjattiin 21 torjuntaa.

  • Toivottavasti tämä peli oli meille tulevia pelejä silmällä pitäen pieni opetus, miten vaikeaksi nämä hommat saa heikolla keskittymisellä ja huonolla asenteella tehtyä. Kokenut Ilves kyllä pelasi vahvan pelin ja teki juuri oikeat asiat, joilla meidän neppailuistamme pääsi rokottamaan. Onneksi päätöserän pienimuotoinen tasonnosto auttoi kaivamaan tarvittavat pisteet. Emme me muuta tästä halunneetkaan, Seppinen kommentoi.

Vaikka molemmissa otteluissa olikin kotijoukkueen pöytäkirjassa täysi määrä pelureita penkillä, käytti Seppinen koko rosteria hyödykseen. Kummassakin pelissä kaikki, kakkosmaalivahti Arolaa lukuunottamatta, kävivät kentällä ja täyttivät paikkansa erinomaisesti. Ensi viikonlopulle Wirmon pitäisi saada lisää kokeneita pelureita mukaan, mutta kuten sanottua, myös juniori-ikäiset pelaajat näyttivät, että varmaa pelipaikkaa ei kenellekään ole tarjolla. Wirmo kohtaa perjantaina kotonaan ennakkosuosikki Salban ja matkustaa sitten maanantaina Forssaan kivikovaa FoSua haastamaan.

Seuran uusimmat