Puimurit sarjakärkeen
Julkaistu: 07.11.2022 19.48

Puimurit sarjakärkeen

SBS Wirmon miesten edustusjoukkue lähti erinäisistä syistä viime perjantain vierasotteluun Vihtiin hieman repaleisella kokoonpanolla. Tämä ei kuitenkaan haitannut sarjakärkeen noussutta Wirmoa, kun pelin päätyttyä valotaululla komeilivat selkeät 2-11 (0-2, 0-5, 2-4) lukemat vierasvoiton kunniaksi.

Vihdin Salisusien kotikenttä tiedettiin jo etukäteen hankalaksi pelipaikaksi. Liukas matto muistuttaa ominaisuuksiltaan enemmän parkettia kuin perinteistä pehmeää massakenttää. Onneksi vierasjoukkue Wirmo sai otteluun erinomaisen lähdön, kun jo 14 sekunnin pelin jälkeen palloa kaivettiin VSS:n maalista Henri Alhon päästyä herkuttelemaan Lauri Eloluodon namipassista tämän pallonriiston jälkeen. Sen jälkeen olikin maalien suhteen pitkään hiljaisempaa.

Wirmo puolusti avauserässä riittävän huolellisesti, eikä maalissa pelannut Elmeri Laakso joutunut puuttumaan peliin kuin kolmen torjunnan verran. Vastustajan maalia kohti suuntautui lopulta 8 laukausta, joista vielä yksi saatiin erän loppuhetkillä uppoamaan verkon perukoille asti, kun ykkösketju tyylitteli paikan takatolpille, josta Eloluoto pääsi nostamaan pallon tyhjään verkkoon ja erätaukolukemiksi 0-2.

Toisen erän alkuun iski Severi Rautio jälleen samalla kaavalla takatolpilta pallon reppuun ja peli oli jo 0-3. Kun vielä pari minuuttia myöhemmin Lauri Eloluoto täräytti ylivoimalla näyttävän kuvion päätteeksi 0-4, alkoi peli luisua vierasjoukkueen nimiin. Erän lopulla Rautio löysi rannekudilleen reiän etukulmasta ja vielä erän viimeisellä peliminuutilla onnistui ensin Valtteri Toivoselta maalin takaa karkin lapaansa saanut Aaro Eronen sekä samaan malliin syöttökeisari Henri Alhon tarjoilusta nauttimaan päässyt Jere Hareja. Kahden erän jälkeen siis taululla tylyt 0-7 vieraslukemat.

Päätöserään ei kuitenkaan tullut lannistunut VSS. Heti avausvaihdossa helähti Wirmon maalissa ja vastustaja sai puseroihinsa roppakaupalla itseluottamusta ja yritystä. Vieraiden onneksi seuraavan maalin teki taas Wirmo, kun Juho Nissin mainion oman alueen katkon seurauksena Eemil Isolauri pääsi nokikkain VSS-vahdin kanssa ja painoi pallon taidokkaasti verkkoon. Päätöserän puolivälin jälkeen nähtiin vielä viime aikoina hyvään maalivireeseen yltäneen Henri Hakalan show, kun tämä iski kolmeen ja puoleen minuuttiin hattutempun vastustajan osuttua välissä kertaalleen alivoimalla. Loppuun vielä tuomittiin muutamia jäähyjä, joista erikoisimpana Juho Nissin varomaton fyysinen pelaaminen, jossa mies sai kahden minuutin rangaistuksen otettuaan poikittaista mailaa selkäänsä. Loppulukemat siis kuitenkin Puimureille 2-11.

  • Lähtökohtiin nähden hyvä peli. Asetelma oli kuitenkin aika hankala. Vastakkain sarjan kärki ja häntäpää, hankala pelipaikka ja kaikki ketjut uusiksi. 11 tehtyä maalia on hyvä, 2 päästettyä maalia oikein hyvä ja 3 saavutettua sarjapistettä erinomainen juttu. Ei ollut koko ajan kaunista, mutta numeroiden valossa tehokasta. Monta kaunista osumaa tosin, kommentoi valmentaja Jani Haapanala.

Oman pään puolustaminen olikin mallikasta läpi ottelun, eikä vastustaja päässyt pitkiä hyökkäysmyllyjä pyörittämään. Myös Elmeri Laakso maalissa hoiti hommansa tyylillä kuitaten nimiinsä 16 torjunnan lisäksi yhden syöttöpisteen ja nollatun rangaistuslaukauksen.

  • Kyllä tässä tietysti näkyi myös tämän hetkisen tekemisen tasoero sarjan ääripäiden välillä. Pelaajat hoitivat homman rutiinilla ja olivat tehokkaita hyökkäyspäässä, kun sitä tarvittiin, kehaisi valmentajan roolissa peliä penkiltä ohjannut Miro Portnoj.

Viikonlopun pelien jälkeen Wirmo nousi Suomisarjalohkonsa kärkipaikalle. Seuraavaksi joukkue kohtaa sarjassa viidentenä olevan Sudet kotonaan viikon päästä lauantaina.

Wirmolaisten peli on tällä hetkellä varsin hyvällä mallilla. Kannattaa lähteä nauttimaan vauhdikkaasta salibandyviihteestä HaNi-hallin katsomoon!

SBS Wirmo - Sudet 19.11.2022 18.00, HaNi-halli