Edustus kaatoi Kingsit
Julkaistu: 03.02.2023 10.29

Edustus kaatoi Kingsit

SBS Wirmo nappasi viime perjantaina tärkeän voiton espoolaisesta SBS Kingsistä HaNi-Hallissa, kun pisteet vaihtelevien otteiden jälkeen jäivät Mynämäkeen lukemin 6-4 (4-0, 0-2, 2-2).

Avauserä oli wirmolaisittain vahvaa tekemistä. Hyvällä asenteella peliin tullut mynämäkeläisjoukkue saneli tekemisen meiningin ja kontrolloi palloa riittävällä huolellisuudella. Ensimmäisen maalin pääsi iskemään kymmenennellä peliminuutilla tyylikkäästi viimeistellyt Henrik Haikio, jolle pallon tarjoili vahvan päätykarvauksensa jälkeen Lauri Eloluoto. Ensimmäisessä erässä Timi Koski sai vielä tililleen kaksi täysosumaa ja kolmisen minuuttia ennen erätaukoa Henri Hakala napautti lukemiksi jo 4-0. Erän kulusta kertoo olennaisen se, ettei Wirmon maalissa pelanneelle Elmeri Laaksolle merkitty yhtään torjuntaa.

Toinen erä oli varsin erikoinen. Kings parkkeerasi paikalleen omaan päähän ja antoi Wirmolle pallonhallinnan. Wirmolaiset asettautuivat laidoille ja leipoivat pelivälinettä seisovilla jaloilla, eikä Kings-maalivahti juuri joutunut vaarallisia tilanteita hoitelemaan. Muutamat läheltä piti -tilanteet kuivuivat kokoon lähinnä wirmolaisten huolimattomuuteen. Pelin totaalinen hallinta kostautui muutamiin virheisiin, joista espoolaiset pääsivät iskemään omiin hyökkäyksiinsä. Laakso ehti torjumaan jo muutaman avopaikan ennen kuin Wirmon maalissa pölähti. Ja kun oli pölähtänyt kertaalleen, pölähti hetkisen kuluttua uudelleen. Kings tuli kahden maalin päähän ja Wirmon pelaajat joutuivat erätauolle kaivamaan liikkuvampaa ilmettä takaisin peliinsä.

Kolmannen erän alkuun Kings tuli maalin päähän. Heti perään vieraat pääsivät ylivoimalle ja tilanne näytti kotijoukkueen kannalta huolestuttavalta. Joukkue kuitenkin taisteli alivoimansa ilman tasoitusosumaa ja sai jälleen otteen pelistä. Toisen erän seisoskelu loppui, eikä Kingsille enää tarjottu yllätysmahdollisuutta. Eemeli Mustamäki ampui Wirmolle viidennen ja Henrik Rossi kuudennen osuman ja vaikka Kings vielä kolmanneksi viimeisellä peliminuutilla onnistuikin, ei voittajan suhteen enää ollut epäselvyyksiä. Wirmon esitys ei kokonaisuudessaan noussut kiitettävälle tasolle, mutta kolme sarjapistettä napsahti laariin ja se oli joukkueelle tärkeintä.

  • Hyvän ensimmäisen erän jälkeen passivoiduimme turhaan vastustajan pysähdyttyä kokonaan. Olisimme omalla liikkeellämme voineet tehdä pelistä helpommankin, mutta nyt mentiin vähän vaikeamman kautta. Kolmea sarjapistettä haimme ja ne myös saimme, kommentoi Wirmon päävalmentaja Petri Seppinen.

Sarjataulukossa wirmolaiset ovat toisena, kolme pistettä Loviisan Toria jäljessä. Wirmon kanssa tasapisteissä ovat Pelicans ja PSS. Tällä hetkellä nousukarsintapaikat näyttäisivät jakautuvan näiden neljän joukkueen kesken. Seuraavaksi Wirmo kohtaa ensi viikonloppuna vierasottelun merkeissä GrIFK:n Kauniaisissa.