Edustukselle voitto vuoristoratapelistä
Julkaistu: 15.10.2018 00.00

Edustukselle voitto vuoristoratapelistä

Perjantai-illan ratoksi Sport Gardenilla pelattu kamppailu FBC Turku II:sta vastaan ei sen suurempia salibandyelämyksiä tarjonnut, vaikka loppuun asti voittajaa etsiä saatiinkin. Lopulta Wirmo ratkaisi rutiinillaan pelin ja nappasi voiton lukemin 6-8 (1-1, 3-5, 2-2).

Avauserä meni laukausten puolesta kotijoukkueelle. Wirmon maalissa pelannut Joni Lehtinen kirjautti itselleen 14 torjuntaa, kun toisessa päässä Tero Kuparinen torjui vain kolme kertaa. Molemmat maalivahdit joutuivat antautumaan kyttäilevässä avauserässä kertaalleen ja niinpä toiseen erään päästiin aika lailla lähtöasetelmista, lukemista 1-1.

Toisessa erässä Wirmo esitti hieman nohevampaa pelaamista ja siirtyi ajassa 30.43 jo 1-6 johtoon. FBC ei kuitenkaan luovuttanut ja niinpä kolmen kavennusosuman turvin turkulaiset olivat kolmanteen erään lähdettäessä kahden maalin päässä iskuetäisyydellä.

Kotijoukkue nousi päätöserän alkajaisiksi maalin päähän. Mikko Laine kuittasi tämän osuman hieman myöhemmin ja niinpä voittajaa haettiin loppuhetkille asti. Minuuttia ennen loppua FBC:n näkyvin pelaaja Antti Kokko toi joukkueensa vielä maalin päähän, mutta Olli Laineen tyhjiin iskemä sinetti ratkaisi ottelun 22 sekuntia ennen loppua.

- Ei tämä meiltä ihan parasta ollut, mutta tällä kertaa tämä riitti. Toisen erän alkupuoliskolle osunut tehohetki olisi voinut ratkaista ottelun, mutta vastustajalle hatunnosto siitä, etteivät luovuttaneet 1-6 tilanteessa, vaan nousivat uudestaan peliin mukaan, kommentoi Wirmon valmentaja Tero Tähtinen.

Wirmolla oli mukana kakkosmaalivahtina C-junioreista mukaan nostettu Antero Survonen.

- Sairastumisten vuoksi maalivahtitilanne oli hieman heikko, mutta onneksi Antero lähti ennakkoluulottomasti mukaan jeesimään. Ihan kaikki eivät uskaltaisi tuolla varoitusajalla mukaan lähteä, kehaisi Tähtinen.

Mynämäkeläisten tehokkaimpana hääri 3+2 tehot napannut Mikko Laine. Puolustuksen pallotaikuri Henrik Rossi säesti Lainetta 1+2 tehopistein.

Ottelun tilastot

Seuraavaksi Wirmo kohtaa tulevana viikonloppuna Turussa Ruoskan. Ottelu pelataan lauantaina 20.10. klo 18.00 SB Areenalla.

Seuran uusimmat