EräViikinkien puolustus piti
Julkaistu: 16.11.2018 00.00

EräViikinkien puolustus piti

SBS Masku/SBS Wirmon C2-poikien yhteisjoukkue aloitti yksittäiset täysimittaiset ottelut HaNi-Hallilla torstaina 15.11. kohtaamalla sarjakärki EräViikingit, joita kausiennakoissa on povattu Suomen mestariksi asti. ErVin puolustus olikin kovaa luokkaa ja niinpä pisteet lähtivät pääkaupunkiin lukemin 1-7 (0-3, 1-1, 0-3).

Ensimmäinen erä oli kotijoukkueelta hermostunutta puristamista ja melkoista koomailua. Pallo ei tahtonut millään totella tai pysyä mukana ja toisaalta kaksi jäähyä väärästä vaihdosta (kolmas jäi viheltämättä) kertovat, että paletti oli sekaisin. Vastustaja pääsi iskemään pallon kolme kertaa reppuun. Pari kertaa lähes maaliviivalta merkkausvirheiden jälkeen sisään putaten ja kerran keskeltä rokottaen. Yksi maaleista tehtiin ylivoimalla. Kotijoukkue ei oikein tahtonut pelille päästä. Ensimmäisen kotipelin jännittäminen näkyi rajusti. Paikkoja toki luotiin silti, sihti vain oli hukassa.

Toisessa erässä SBS Masku/SBS Wirmo pääsi peliin mukaan ja sai aikaiseksi maalipaikkoja varsin mukavaan tahtiin. Pallo ei kuitenkaan uponnut ja tuska alkoi kasvaa. Mico Hellen onnistui iskemään kotijoukkueen lopulta ainoaksi jääneen täysosuman maalineduspallosta, mutta lisäosumia ei saatu aikaiseksi. Tuskaa ja turhautumista lisäsi tuomarilinja, joka salli melko reippaan mailahäirinnän. Vastustaja onnistui jälleen merkkausvirheestä ja piti johtonsa kolmessa maalissa.

Kolmannessa erässä päästiin edelleen maalipaikoille, mutta hyvistäkin paikoista onnistuttiin ampumaan ohi ja lisäksi vastustajan maalivahti oli hyvällä pelipäällä hoitaen oman osuutensa mallikelpoisesti. Lopussa kiri jäi aika lailla piippuun turhien jäähyjen vuoksi. Maalissa pelannut Aleksi Haikio otettiin kyllä pois luukulta, mutta ilman maalivahtia ei pallolle juuri päästy ja lopulta vastustaja rokotti kolmesti tyhjään nuottaan. Kaksi ylivoimalla ja kolmannen jäähyjen loputtua. Loppunumerot 1-7 ovat tylyt, mutta eivät kerro koko totuutta ottelun kulusta.

- Heikko ensimmäinen erä, sen jälkeen peli parani. Maalinteko oli vaikeaa läpi ottelun, mutta moni asia tehtiin myös paremmin kuin viikonloppuna Oulussa. Vastus oli kovin mahdollinen ja sanoisin, että vaikka paljon jäi parannettavaa, olisi tämänkin päivän esityksellä aika moni joukkue saatu kaadettua. Keväällä sitten mitataan tekemistä EräViikinkejä vastaan uudestaan. Pitää myös muistaa realiteetit. EräViikingit on kaiketi maailman suurin salibandyseura ja ammentaa pelaajansa hippusen isommasta väestöpohjasta kuin me täällä maaseudulla. Emme me huonoille hävinneet, kommentoi SBS Masku/SSB Wirmon valmentaja Mikko Immonen.

Joukkueiden parhaina palkittiin hyvin pelanneet maalivahdit.

Jarmo Jokilan ottelukuvat

Ottelun pöytäkirja

Seuraavaksi SBS Masku/SBS Wirmo kohtaa ensi perjantaina kotonaan Steelersin.

Kotijoukkueen tilastot ottelusta:

SBS Masku/SBS Wirmo

Laukaukset ohi: 6/5/8=19

Laukaukset peittoihin: 4/7/9=20

Laukaukset maalia kohti: 9/13/11=33

EräViikingit

Laukaukset ohi: 6/3/3=12

Laukaukset peittoihin: 3/3/4=10

Laukaukset maalia kohti: 7/11/11=29

Seuran uusimmat