C2-pojille voitto runkosarjan päätteeksi
Julkaistu: 18.03.2019 00.00

C2-pojille voitto runkosarjan päätteeksi

Viimeisen runkosarjapelin alku ei suuria kotijoukkueelle lupaillut. Peli kuitenkin parani illan edetessä ja lopulta pisteet jäivät HaNille lukemin 9-6 (1-5, 2-1, 6-0).

Kotijoukkue SBS Masku/SBS Wirmo oli alkuun melko jäissä. Kuudessa minuutissa YPA oli painanut taululle 0-3 lukemat, eikä MW ollut oikein vielä paikoille päässyt. Eetu Vähämikon kavennettua näytti hetken aikaa paremmalta, mutta vierailijat iskivät erän loppuun vielä kaksi lisäosumaa ja erätauolle lähdettiin melko lohduttomissa 1-5 lukemissa.

Matias Koski sai tehtyä kotijoukkueen toisen osuman, mutta jo seuraavassa vaihdossa kolisi taas omissa. Puolivälin ylityttyä Eetu Vähämiko tekaisi toisen maalinsa ja kavensi eron erätauolle lähdettäessä kolmeen maaliin.

Päätöserään kotijoukkue lähti vain ja ainoastaan hakemaan nousua. Peli pyörikin YPAn päädyssä, mutta maalinteko oli alkuun hieman takkuista. Toisaalta, oma pää saatiin tukittua varsin mallikkaasti. Seitsemisen minuuttia ennen loppua MW oli Elias Nummelinin, Matias Kosken ja Saku Antolan maaleilla noussut tasoihin. Nummelin iski ottelun voittomaalin, kun peliä oli jäljellä vajaat kolme minuuttia. Lauri Eloluoto ja Mico Hellen tekivät vielä kaksi lisäosumaa. Päätöserä ansaitusti MW:lle 6-0 ja koko ottelu 9-6.

Sarjasijoituksiin pelillä ei merkitystä ollut. MW oli jo pari ottelua aiemmin varmistanut kakkossijansa. YPA olisi voitolla noussut viidenneksi. Nyt sijoitukseksi jäi 7. Lauri Eloluoto otti nimiinsä lohkon pistepörssin voiton tehoilla 22+20=42. Kympin sakkiin mahtuivat myös 6. Mico Hellen (20+15=35) ja 7. Matias Koski (15+20=35). Aleksi Haikio oli torjuntatilaston 2. torjuntaprosentilla 87,07 ja Joonatan Martelius 3. torjuntaprosentilla 82,04.

Ottelun pöytäkirja

Kotijoukkueen tilastot ottelusta:

SBS Masku/SBS Wirmo

Laukaukset ohi: 9/12/14=35

Laukaukset peittoihin: 2/6/13=21

Laukaukset maalia kohti: 6/8/20=34

YPA

Laukaukset ohi: 6/3/1=10

Laukaukset peittoihin: 3/4/2=9

Laukaukset maalia kohti: 10/15/4=29

Seuran uusimmat