AB-tyttöjen valmennus ensi kaudeksi valmis
Julkaistu: 01.04.2019 00.00

AB-tyttöjen valmennus ensi kaudeksi valmis

SBS Wirmon A- ja B- tyttojen valmentajisto kaudeksi 2019-2020 koostuu neljän valmentajan kokonaisuudesta.

AB-ikäluokan päävalmentajana toimii Mika Pietilä ja hänen valmennustiimiinsä kuuluvat Juha-Matti Henriksson, Riku Niemi ja Jani Vaitiniemi. Kaikkien sopimukset ovat muotoa 1+1 eli tulevan kauden lisäksi sopimuksissa on optio seuraavasta kaudesta.

Mika Pietilä ja Juha-Matti Henriksson toimivat tälläkin kaudella vanhimpien tyttöikäluokkien valmentajina ja jatkavat kauttaan edelleen B-tyttöjen SM-sarjan välierissä. A-tyttöjen pelit päättyivät tällä kaudella SM-sarjan puolivälierissä. Pietilä valmensi Wirmon C-tytöt toissa kaudella seurahistorian ensimmäiseen SM-mitaliin, joukkueen voitettua pronssia. Riku Niemi puolestaan oli viime kaudella voittamassa C-tyttöjen SM-kultaa valmennuksessa. Tällä kaudella C-tyttöjen pelit päättyivät SM-puolivälierissä niukoin tappioin. Jani Vaitiniemi puolestaan on viime kaudet valmentanut USB:n 03-ikäluokan poikajoukkuetta. Vaitiniemen pitkään palloilutaustaan kuuluu myös vahva jääkiekkohistoria.

- Lähdimme rakentamaan vahvaan tyttöjuniorityöhömme vahvaa jatkumoa. A- ja B-tyttöjen yhteispaketilla saamme näiden neljän valmentajan voimin entistä paremmat mahdollisuudet kilpailla valtakunnan huipulla. Uskomme tämän kuvion antavan pelaajille erinomaiset mahdollisuudet lajissa eteenpäin menemiseen ja pelaajina kehittymiseen. Olen oikein tyytyväinen toteutuneeseen valmennuspalettiin. Erittäin vahva ja laadukas porukka kasassa, kommentoi SBS Wirmon valmennuspäällikkö Mikko Immonen.

A- ja B-tyttöjen tryout-harjoitukset alkavat huhtikuun loppupuolella. Tarkemmista ajankohdista tiedotetaan myöhemmin. Yhteydenotot asian tiimoilta ovat tervetulleita jo nyt.


Joukkueisiin pyrkimisestä kiinnostuneet tyttöjuniorit voivat jo etukäteen ottaa yhteyttä:

Valmennuspäällikkö Mikko Immoseen (0443513570/mikko.immonen@mynamaki.fi)

Päävalmentaja Mika Pietilään (0405004393)


Seuran uusimmat