Puimureille tsekkivahvistus
Julkaistu: 03.10.2019 00.00

Puimureille tsekkivahvistus

SBS Wirmon miesten edustusjoukkue saa puolustuspäähän lisävahvistusta, kun joukkueeseen liittyy mukaan aiemmin Florbal Chomutovissa pelannut puolustaja, Vojtech Semerad.

Kotimaassaan Semerad on pelannut A-junioreiden pääsarjan lisäksi miehissä Tsekin liigaa ja viimeiset kaksi kautta Florbal Chomutovissa Tsekin ykkösdivisioonaa, jossa hän viime kaudella naputteli pakin paikalta komeat 13+13=26 tehopisteet 25 otteluun.

Rightin puolelta pelaava, 21-vuotias tsekkipuolustaja muutti loppukesästä Turkuun vaihto-opiskelijana ja etsi itse aktiivisesti itselleen sopivaa joukkuetta salibandyharrastuksensa jatkamiseksi Suomessa. Wirmon päävalmentaja Petri Seppinen kiinnostui mahdollisuudesta ja pyysi Semeradin näytille harjoituksiin.

  • Järkevä pelaaja, joka liikkuu hyvin ja on vielä kätisyydeltäänkin sopivasti rightin puoleinen. Vojtech on sopeutunut joukkueeseemme hienosti ja tuo hyvän lisän pallolliseen pelaamiseemme, tinkimättä tippaakaan puolustamisesta. Kyllä jo ensimmäisten harjoitusten aikana kävi selväksi, että hän on meidän nippuumme sopiva pelaaja, Seppinen kommentoi.

Myös Semerad itse on tyytyväinen päästyään Wirmon riveihin.

  • Olen todella innoissani Wirmossa pelaamisesta. Alunperin hain vain joukkuetta, jonka mukana voisin harjoitella, mutta yhtäkkiä kaikki menikin nopeasti ja nyt olen osa mahtavaa joukkuetta, jossa kaikki toimii hienosti. Nautin joukkueen kanssa viettämästäni ajasta ja tämä on minulle valtava kokemus, Semerad pohtii.

Vojtech itse kuvailee itseään joukkuepelaajaksi.

  • Haluan voittaa jokaisen pelin. Olen tottunut pelaamaan puolustajana, eikä pisteiden tekeminen ole minulle välttämätöntä. Toisaalta, mielestäni suurin vahvuuteni on laukaukseni, erityisesti pidemmiltä etäisyyksiltä. Lisäksi minulla on tietysti hiukan erilainen näkemys lajista verrattuna paikallisiin pelaajiin ja ehkä sieltä saadaan hiukan extraa pelaamiseemme. Toki alkuun pitää saada kiinni vauhdista, joka on Suomessa kovempi kuin Tsekissä. Kaiken kaikkiaan olen oikein tyytyväinen tästä mahdollisuudesta ja teen parhaani, jotta pystyisin auttamaan joukkuetta voittamaan pelejä. En malta odottaa, että pääsen pelaamaan, innokas pelimies kommentoi.

Semerad ei päässyt kansainvälisten siirtokuvioiden vuoksi vielä ensimmäisessä sarjapelissä mukaan, mutta ensi viikon IBK MedA -pelissä hän on jo pelikelpoinen. Silloin tehdään siis Wirmo-historiaa ensimmäisen ulkomaalaisvahvistuksen muodossa.

Semeradin pelaamisen mahdollistavat omalla tuellaan Oxdog, Intersport Mylly ja Mynä-Auto.

Seuran uusimmat