Edustuksella tulossa tiukka viikko
Julkaistu: 11.12.2019 00.00

Edustuksella tulossa tiukka viikko

Porin Urheilutalon lattia oli siis viikonloppuna saanut lisäliukkautta cheerleading-kisoissa käytetyn savukoneen valutettua nesteensä hieman väärään paikkaan. Viikonlopun salibandypelit jouduttiin siirtämään hieman eteenpäin, jotta niiden turvallinen läpivienti olisi mahdollista.

Ottelun siirtymisen myötä SBS Wirmon miesten edustusjoukkue saakin melko tiukan peliviikon vielä ennen juhlapyhiä, kun ensin lauantaina on ohjelmassa vierasottelu Paraisilla ja sen jälkeen keskiviikkona uuri yritys Porissa ja vielä joulua edeltävänä perjantaina kotipeli SB Hirvensaloa vastaan. Seitsemän päivää, kolme peliä.

Paraisten salibandy-ylpeys, SC Wolves, on ollut kauden yllättäjä. Fyysisesti vahva saaristojoukkue on vauhdikkaalla pelillään napsinut kovia päänahkoja ja keikkuukin ansaitusti sarjataulukossa kolmantena Wirmon ja FoSun niskaan hönkien. Pistepörssin kärkikympistä löytyvät entinen liigakiekkoilija Krister Mähönen, TPS:n ja FBC Turun kautta Paraisille lipunut Oskari Laaksonen sekä pitkän linjan Wolves-peluri Patri Filatoff. Wirmosta kärkikymppiin ei mahdu kuin yksi peluri, pistepörssiä johtava Antti Vuorinen.

- Tiukka ja vauhdikas peli tulossa. Helpolla emme pisteitä tule saamaan, mutta kaikkemme tulemme tietysti antamaan, jotta tuliaisia mukaan saisimme, kommentoi Wirmon päävalmentaja Petri Seppinen.

Keskiviikkona Wirmo matkustaa uudelleen Poriin, FBT PitUn vieraaksi. Viime kaudella syyskierrosta mielin määrin hallinnut PitU on heikomman alun jälkeen alkanut piristyä ja sarjataulukossa joukkue sijoittuu tasaisessa keskikastissa tällä hetkellä seitsemänneksi.

- Toivottavasti toisella yrityksellä päästään jo pelaamaankin. Ikävä homma, mutta näitä nyt välillä sattuu. Parempi tämä kuin turhat loukkaantumiset. Porilaiset ovat aina salibandykentällä vaikeita vastuksia. Alueella riittää kyllä leveyttä pelaajamateriaalin suhteen ja PitUllakin on sekä nuoruutta että kokemusta sisältä nippu, joka kyllä osaa pelata. Nöyrästi lähdemme oman pelin kautta hakemaan onnistumisia, Seppinen miettii.

Syyskausi päättyy siis kotiotteluun, kun Turun porilaisin salibandyvaikuttaja Jani Penttilä ohjastaa tähtisikermänsä maaseudun raikkaita tuulahduksia tuoksuttelemaan. Joukkueessa on kokemusta kaikilta mahdollisilta sarjatasoilta ja etukäteen ajateltuna SB Hirvensalo olikin yksi suurimmista ennakkosuosikeista sarjan piikkipaikalle. Kaukana se ei siitä olekaan, mutta tämän hetkinen nelossija on varmasti turkulaisille pettymys.

- Vaikka Hirvensalolla laaja, kokenut ja tasokas materiaali onkin, ovat avainpelaajien loukkaantumiset varmasti vaikuttaneet joukkueen iskukykyyn. Eivätköhän he kuitenkin perinteisesti meitä vastaan saa kunnon kokoonpanon kasaan. Ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa olimme alkuun todella heikkoja ja vain kolmannen erän piristyminen ja kirivaihde pelasti meidät pisteille. Jospa tällä kertaa olisimme alusta asti hereillä, Seppinen toivoo.

SC Wolves - SBS Wirmo la 14.12. 15.00 Parainen

FBT PitU - SBS Wirmo ke 18.12. 18.30 Pori

SBS Wirmo - SB Hirvensalo pe 20.12. 19.30 HaNi-Halli, Mynämäki

Seuran uusimmat