Kirvelevä tappio Turusta
Julkaistu: 20.01.2020 00.00

Kirvelevä tappio Turusta

Turkulaisen Salibandyareenan miljöö ei ole viime vuosina ollut wirmolaisille erityisen suotuisa. Tälläkään kertaa retki paimiolaisen Ruoskan vieraaksi ei tuonut positiivista kerrottavaa, kun kotijoukkue onnistui omilla vahvuuksillaan nappaamaan 7-6 (3-1, 3-3, 1-2) voiton kurittomasta Wirmosta.

Avauserä meni Ruoskalle 3-1. Wirmon pelissä ainoa valopilkku oli B-juniori -ikäisen Joona Laakson ensimmäisessä kakkosdivariottelussaan iskemä ensimmäinen kakkosdivariosuma. Syötön maaliin tarjoili Jouko Leinonen. Muuten erä meni Ruoskan suunnitelman mukaisesti. Wirmo oli pallossa ja pääsi paikoillekin kiitettävästi, mutta Ruoskan maalissa pelannut Janne Pöntinen oli huimassa iskussa napsien peräti 16 torjuntaa heti ensimmäiseen kaksikymppiseen. Ruoska käänsi peliä nopeasti ja iski pallon kolmesti pussiin.

Toinen erä meni tasan, mutta edelleen Wirmo pysyi koko ajan takaa-ajajan asemassa. Valtavan työmäärän jälleen läpi ottelun painanut Antti Vuorinen sai palkinnoksi kaksi osumaa ja Juhani Niemi osui erän viimeisellä sekunnilla tuoden vieraat kahden maalin päähän. Muuten erä noudatteli aika pitkälti avauserän kaavaa.

Viimeisellä kaksikymppisellä maaleja saatiin odotella erän puoliväliin asti. Kun Mikko Laine toi ylivoimamaalillaan wirmolaiset maalin päähän, alkoi vaikuttaa siltä, että heikostakin tekemisestä huolimatta peli vielä kääntyy mynämäkeläisille. Ruoskan tehomies Toni Lindell kuitenkin vei muutamaa minuuttia myöhemmin joukkueensa taas kahden maalin etumatkalle ja ilmeet Wirmon penkillä alkoivat olla tuskaisia. Tuskaisen näköistä puskemista peli lopulta olikin. Vaikka ilman maalivahtia Miro Portnojn toimesta vielä kertaalleen osuttiinkin, jäi pistepotti lopulta paimiolaisille.

  • Joukkueelle pelaaminen unohtuu. Pelaajat hiukan varastavat tilanteista ja pelaavat omaan pussiinsa hyökkäyssuuntaan lähdettäessä. Sovituista asioista kiinnipitäminen tuntuu olevan kovin vaikeaa. Joukkueena hävitään ja joukkueena voitetaan, mutta kyllä tässä tosissaan täytyy miettiä, miten perjantain Salba-peliin lähdetään omaa pelaamista muuttamaan, kommentoi pettynyt päävalmentaja Petri Seppinen.

Vaihtelevien esitysten myötä Wirmo on jo pudonnut sarjan piikkipaikalta Fosun siirryttyä johtoon. Lisäksi lähietäisyydellä hönkivät SC Wolves, SBT PitU, SB Hirvensalo ja IBK MedA. Kovin moniin ohipeleihin ei enää ole varaa, mikäli mielii keväällä runkosarjan jälkeen pelejä jatkaa. Perjantaina kotona siis vastassa Rauman Salba, joka syyskierroksella oli kotonaan wirmolaisia parempi. Taisteluilme on kaivettava esiin, jos Salba halutaan ilman pisteitä Raumalle lähettää. Varsinkin, kun liigamies Janne Hyvönen tehnee paluun raumalaisten paitaan juuri HaNi-Hallissa.

SBS Wirmo - Salba

Pe 24.1.2020 19.30 HaNi-Halli

Seuran uusimmat