Ryhdin vieraana Hanilla
Julkaistu: 04.12.2019 00.00

Ryhdin vieraana Hanilla


Ensimmäisessä pelissä vastaan saatiin kotihallissaan emännöivä Ryhti, joka lukeutuu kyllä tämän lohkon mukavimpiin vastustajiin. Ensimmäistä erää ehdittiin vääntää todella tasaisissa merkeissä yli puolet, ennen kuin Ryhti sai avausmaalin naputeltua Lauran selän taa. Siitä muutaman minuutin kuluttua Mira sai katkottua ryhtiläisten syöttelyn oman maalin takana ja onnistui kuin onnistuikin laittamaan pallon kulmilta verkon perille. Kun tästä vajaan 2 minuutin kuluttua Irene tööttäsi verkot tötterölle, oli kauden historiallisin hetki luettavissa tulostaululta! Ja se kuului mys penkiltä. Ja katsomosta. Näkyä koitettiin jopa ikuistaa, mutta edes kamera ei suostunut tilannetta tallentamaan. Ja toista otosta ei ehditty ottaa, kun ryhti jo tasoitti. Mutta hieno oli hetki. Erän loppuun vielä Ryhdille kolmas maali ja asetelmat alkoivayt olla pikkusen tutummat. Erätauolla kuului Ryhtivalmennus antavan melkomoista runtua pelaajille, varmaan silkasta säikähdyksestä. Leidit tuntui heränneen karvauspeliin aivan uudella innolla. Välittömästi toisen erän alkuun Jenna loihti tilanteen tasoihin, Katjan tarjoillessa jo toistamiseen maalin johtaneen syötön. Tasatilanteesta saatiin nauttia vielä erän puolivälin paikkeille, kunnes Ryhti sai harmillisesti muutaman maalintekopaikanja ehkä hiukan tuurillakin sisään kolmasti. Kolmas erä olikin sitten maalillisesti Ryhdin ja vaikka Leidit jatkoivat omaa , jopa ihan vauhdikastakin peliään, tappio oli selkeä, mutta hiton hyvällä pelillä.

Toiseen pelin vastaan LaJy, joka on useimmiten osottautunut kimurantiksi vastustajaksi. Nytkin ensimmäinen erä näytti siltä, että turpasauna on selviö, vaikka kovasti tässäkin pelissä laitettiin kampoihin. Hiukan ehkä ryhtimatsi painoi Leidien jaloissa ja rosteri kaventui entisestään tähän peliin töiden kutsuessa osaa Leidejä. Jollain ihmeen konstilla kuitenkin myös Leidit pääsi maalipaikoille asti, mutta kaikki kunnia LaJyn maalivahdille, hyvin veti. Toinen erä oli Leidien parasta tekemistä. Erä oli kylläkin maaliton, mutta myös LaJylle. Karvauspeli toimi loistavasti ja rohkeutta pallon kanssa oli aivan poikkuksellisen paljon. Kolmanteen erään jouduttiin nöyrtymään paristi, eikä valitettavasti saatu omaa maalitiliä auki.

Peleistä jäi jokatapauksessa poikkeuksellisen loistava fiilis. Uutena ekaa kertaa pelikentällä debytoinut Janna hoiti pakin tonttia esimerkillisesti, CeeHoo hääräili pitkästä aikaa laiturina loisto-ottein ja Katja oli aivan liekeissä, joitain huippuja esille nostaakseni. Monakin oli jo niiiiiin lähellä kauden ekaa maalia, mutta kattellaan sitte ens turnauksessa. Pelillisesti turnaus oli pirun hyvä, LaJy-pelissä torjunnat 30-27, eli tonteilla on oltu enemmän, ku ikinä. Ryhti-pelin 3 maalia loi uskoa tulevaan ja kun taas treeneihin on saatu pari uutta Leidiehdokasta, suunta on vain ja ainoastaan eteen- ja ylöspäin!!!

Seuran uusimmat