Leidien kotiturnaus
Julkaistu: 01.12.2021 00.00

Leidien kotiturnaus

Leidit kotona

Kotiturnaus. Salibandytermistön viheliäisin sana. Oikeastaan se on verbi, joka ilmentää tekemistä. Junioreiden piirissä se tarkoittaa vanhempien tekemistä. Toisilla mokkapalojen leipomista , arpojen myyntiä ja kaikenlaista muuta. Toisilla vanhemmilla sana taas muistuttaa asioista, jotka ovat jääneet tekemättä. Mummin nimipäiviä, itse pyydettyjä ylitöitä, rännien puhdistusta ja muuta tekemistä, jotka sattuvat juuri turnauksen aikaan. Tai tekemisen odottamista, eli päivystystä, josta kukaan ei tiedä mitä päivystetään.

Pahin kaikista on toimitsijan paikka, josta nähdään painajaisia pitkin viikkoa. Maalin merkitsemisestä väärälle joukkueelle, kellon kanssa vatuloimisesta ja musiikin soittamisesta pelin ollessa käynnissä, ovat asioita, jotks tuovat ikuisen tahran omaan toimintaan ja antavat valtakunnallisesti vähintäänkin epäselvän kuvan seuran osaamisesta. Tätä on kotiturnaus. Näin huumorin keinoin kerrottuna, mutta totuutta hennosti sivuten

Asiaan. Leidit saivat järjestettäväkseen alkusarjan viimeisen kotiturnauksen. Ajat ovat asettaneet uusia haasteita emännöintiin. Tämän vuoksi esimerkiksi runkopelaajista Oona ja Irene, jotka olivat loukkaantumisten takia sivussa, aloittivat uuden uran passintarkastajina.

Päivän ensimmäiseen otteluun Leidit saivat vastaansa Salban kakkosjoukkueen Raumalta. Nuori ja osaava ryhmä tiedettiin kovaksi haasteeksi, mutta vaihto kerrallaan päätettiin lähteä ottamaan selvää mitä tulostaulu lopussa kertoisi.

Leidit saivat peliin hyvän lähdön, vastustajan haistellessa tilannetta ja hakiessa sijoittumista. Lieneekö vastustajalle tullut olo, että Leidit eivät ole pelanneet aivan osaamisensa tasolla, vaan oikealla hetkellä joukkue on isolla sydämellä taisteleva lauma.

Avausmaali merkittiin Eerikalle, joka nousunsa päätteeksi pamautti pallon maalin yläkulmaan. Tämän jälkeen heräsi vastustaja, ja Leidit joutuivat melkoiseen karuselliin omassa päässä. Muutama pitkäksi venynyt vaihto ja lipsahdus omassa päässä pudottivat vastustajalta kipsin ja antoivat pienen karkumatkan.

Taistelevien Leidien kuopus, Almiina, toi yhdessä Miran kanssa toivonpilkahduksen Leidien peliin. Almiina laukoi pallon tulisesti maalivahdin ristikkoon, josta kimmonneen pallon Mira löi verkkoon

Pelin nopea tempo kuitenkin hyydytti vajaalukuiset leidit ja ottelu kirjattiin raumalaisille numeroin 10-2.

Toisessa pelissä leidit saivat vastaansa Karhut Porista. Tämäkin joukkue tiedettiin etukäteen lohkon vahvimmaksi yhdessä Ryhdin kanssa.

Turnauspäivän ottelut olivat edenneet siten että vastustaja oli jo ennen viimeistä otteluaan varmistanut ylemmän jatkosarjan paikan, joten panosta tai paineita vastustajalla ei ollut. Eipä tosin ollut Leideilläkään, sillä jatkosarjaan jääminen oli jo selvää.

Mutta taas vaihto kerrallaan päätettiin lähteä ottamaan porilaisista selvää, mikäli se tässä elämässä on mahdollista. Jokainen tekee parhaansa ja katsotaan mihin se riittää- teema oli se vanha lausahdus, jolla lähdettiin kohti tulta.

Parin tuanoin- täsäo- katony- annmää- pistvaa huudon jälkeen vastustaja pyöritti Leidien päässä sellaista rallia, että Leidit putosivat kuin se kuuluisa eno verkkoja kokiessaan. Kolmannessa erässä nähtiin varrmasti yksi tämän kauden upeimmista Leidisuorituksista, kun Almiina harhautti kahden puolustajan lisäksi vielä maalivahdin ja rikkoi nollan. Hänestä tulette vielä kuulemaan.

Loppulukemat olivat leidien kannalta vähemmän imartelevat 1-10 Porilaisille. Tästäkin huolimatta joukkue teki sen minkä lupasi ja antoi kaikkensa. Yhtäkään kuivaa paitaa ei varmasti kopista löytynyt.

Kuten tuli todettua, Leidien kausi jatkuu jatkosarjassa, joka muodostuu kahden eri lohkon sijoille 5.-8. sijoittuneista. Pelejä on siis luvassa kaikkiaan 14 kappaletta.

Pelit jatkuvat 12.12. jälleen kotiturnauksella Hanilla.

Seuran uusimmat