T14 Iloa!-turnauksen kolmas!
Julkaistu: 06.09.2021 00.00

T14 Iloa!-turnauksen kolmas!

T14 osallistui alunperin Iloa!-turnauksen T14 haastajasarjaan. Vähäisen osallistujamäärän takia sekä kilpa- että haastajasarja päätettiin yhdistää yhdeksi sarjaksi. Wirmon kanssa samaan lohkoon osuivat Vihdin Salisudet, Rauman SalBa, EräViikinkien haastajajoukkue ja SBS Littoinen. Toisessa lohkossa paremmuudesta kilpailivat EräViikinkien kilpajoukkue, TPS, KaPa-65 sekä SB Naantali.

Turnauksen aloittaneesta aamupelistä saimme ensimmäiset pisteet 3-0 voitolla SBS Littoisista. Parin tunnin tauon jälkeen vastassa oli lohkomme ennakkosuosikki Vihdin Salisudet, joka parilla Kalvolan Keihään lainapelaajalla vahvistettuna antoi turnaukseen osallistuneelle joukkueellemme kunnon haasteen kilpajoukkueen kohtaamisesta. Tasaisessa ottelussa siirryimme kahdesti johtoon mutta kahdesti vastustaja tasoitti pelin. 5 minuuttia ennen loppua vastustaja onnistui siirtymään 3-2 johtoon mutta peli ei ollut vielä ohi. Viimeisten minuuttien prässimme tuotti tulosta vain kymmenkunta sekuntia ennen loppusummeria, jolloin onnistuimme vielä kerran maalinteossa ja peli päättyi 3-3 tasatulokseen.

Tiukat pelit jatkuivat vielä seuraavankin ottelun ajan, kun seuraavan vastustajamme, Rauman Salban, kohtasimme Sporttihallin pienellä kentällä. Tässä vaiheessa turnausta oli jo selvillä että tämän ottelun voittaja olisi kiinni vähintään toisessa sijassa ja siten turnauksen pronssipelissä. Kummallakin joukkueella oli motivaatio kohdillaan ja ottelu oli tasainen. Molempiin päätyihin luotiin hyviä maalipaikkoja ja vuorotahtiin maaleja saatiin aikaiseksi. Viisi minuuttia ennen loppua saimme lyötyä ottelun ratkaisuksi jääneen maalin Salban verkkoon ja ennen viimeisiä pelejä olimme lohkon toisella sijalla tasapisteissä Vihdin Salisusien kanssa. Maaliero oli kuitenkin VSS:n puolella.

Viimeisen alkusarjan ottelun pelasimme EräViikinkien haastajajoukkuetta vastaan. Pelin panoksena oli lohkon 1. sija siten että suurella maalien määrällä saisimme maalieromme paremmaksi kuin VSS. Maaleja saatiinkin tehtyä 5 kpl mutta samaan aikaan VSS pelasi omaa viimeistä peliään voittaen sen 7-0. Siten alkulohkojen jälkeen VSS oli lohkon 1. sijalla ja me toisella tasapisteillä mutta kolme maalia vähemmän tehneenä. VSS eteni siis finaaliin EräViikinkien kilpajoukkuetta vastaan ja me pronssipeliin TPS:a vastaan.

Pronssipelistä tuli hieno trilleri Sporttihallin pienellä kentällä. TPS otti ottelun selkeästi haltuunsa heti pillin vihellyksen jälkeen ja joukkueemme joutui melkoisen myllyn sisälle sekä maalivahtimme todellisen pommituksen kohteeksi. Selvisimme myrskystä ensimmäisen erän viimeiseen minuuttiin asti kunnialla mutta sitten onnekkaalla osumalla TPS siirtyi johtoon. Toiseen erään lähdettiin hakemaan pelin hallintaa ja alkupuolella siirryimme ensin 1-1 tasoihin ja sitten 2-1 johtoon. Vastustaja ei tästä luovuttanut, vaan tasoitti pelin lukemiin 2-2 komealla salibandyn oppikirjasta löytyvällä maalilla. Wirmolaisuus ei kuitenkaan tästä lannistunut, vaan noin kaksi minuuttia myöhemmin siirryimme jälleen johtoon. Viimeiset 6 minuuttia puolustettiin omaa maalia tehokkaasti ja saatiin TPS:n yritykset pelin tasoittamiseksi estettyä. Peliajan loppuessa riemu oli katossa ja pronssimitalit saatiin pujottaa kaulaan. Hymy oli herkässä pitkän ja raskaan mutta jännittävän ja hauskan turnauspäivän päätteeksi.

Seuran uusimmat