Puimureille neljäs voitto putkeen
Julkaistu: 28.02.2022 00.00

Puimureille neljäs voitto putkeen

Vaikka Vihdin Salisudet onnistuivatkin napauttamaan ottelun avausosuman, oli sunnuntainen kotiottelu mukavasti wirmolaisten hallinnassa, kun joukkue nappasi neljännen voittonsa putkeen kaatamalla VSS:n 9-1 (3-1, 1-0, 5-0).

Ensimmäinen erä oli Wirmolta vielä hieman tunnustelevaa pelaamista. Pallollinen kärsivällisyys ja huolellisuus ei oikein vain tuntunut riittävän maalien tekemiseen, vaikkei pelissä mitään hätää vastustajan johtomaalista huolimatta ollutkaan. Erän viimeinen viisiminuuttinen oli kuitenkin tehokas ja niinpä kotijoukkue pääsi Juho Kuutsan, Lauri Eloluodon ja Elmo Kylänpään maaleilla tauolle 3-1 johtoasemassa.

Keskimmäisessä erässä peli siirtyi lopullisesti wirmolaisten haltuun. Joukkue pelasi pitkiä jaksoja pallollisena väsyttäen samalla vastustajaansa juoksuttamalla tätä pallon perässä. Erä oli kokonaisuudessaan Wirmolta erittäin ehjä ja mainio. Ainoastaan lopullisiin maalipaikkoihin murtautuminen jäi vielä hieman piippuun. Yhden lisämaalin joukkue onnistui Joonas Sukarin toimesta tekemään.

Päätöserä jatkui samalla kaavalla. Nyt oli saatu vielä maalipaikkojen luomiseen tarkennettua se viimeinen napsu ja osumia saatiin taululle kahta aiempaa erää tehokkaammin. Vastustaja vaikutti hieman väsähtäneeltä, eikä kirivaihdetta tällä kertaa nähty. Kaikki mukana olleet kenttäpelaajat pääsivät pelaamaan ja onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Ottelun tehokkain oli pitkästä aikaa pelille päässyt Jere Hareja (1+2), jota säestivät kahdesti osuneet Elmo Kylänpää ja Henri Hakala.

  • Kokonaisuudessaan ehjä ja hyvä peli, mistä viestivät tietysti myös paitsi yhdeksän tehtyä osumaa, myös vain yksi omiin uponnut pallo. Tuomarilinja hiukan jäi mietityttämään. Aika paljon sai kyllä repiä ja roikkua. Tällä kertaa näin, Wirmon päävalmentaja Petri Seppinen totesi.

SBS Wirmo on neljän ottelun voittoputkensa turvin noussut sarjassa jo kolmannelle sijalle. Divarikarsintoihin oikeuttavaa kakkossijaan on tällä hetkellä matkaa kolme pistettä. Wirmolla jäljellä on vielä viisi runkosarjaottelua, joista jaossa on siis 15 sarjapistettä. Omissa käsissä karsintapaikka ei kuitenkaan valitettavasti ole.

  • Me teemme sen, mitä voimme. Pyrimme voittamaan kaikki loput pelimme ja toivomme samalla muilta sopivaa ristiinpelaamista. Katsotaan sitten miten käy, Seppinen mietti.

Sekä Seppinen että erityisesti pelaajat toivoivat yleisön löytävän tiensä HaNi-Hallin katsomoon. Kannustava kotiyleisö on ollut aina Wirmolle suuri voimavara, mutta rikkinäisten koronakausien jälkeen väki ei ole vielä oikein löytänyt tietään takaisin kentänlaidalle. VSS-pelissä katsojia oli 122.

  • Tällä viikolla pelaamme kaksi kotimatsia, perjantaina ja sunnuntaina. Puhun sekä omalla että koko joukkueen suulla, kun toivon kotiyleisömme pääsevän kannustamaan meitä näissä tärkeissä loppukauden koitoksissa. Kyllä siinä pauhussa pelaaminen on parasta mitä laji voi tarjota. Ja lisäksi, pelaamme tällä hetkellä todella hyvää salibandya. Kannattaa tulla katsomaan, joukkueen kapteeni Joel Varjonen kommentoi.

Wirmo kohtaa perjantaina HaNi-Hallissa RSS Panthersin ja sunnuntaina S.S. Stormin.

Seuran uusimmat