Sarjakärki piti pintansa
Salibandyseura Wirmo RyJulkaistu: 13.10.2025 12.02

Sarjakärki piti pintansa

Sunnuntaina HaNi-Hallilla vieraillut Inssi-Divarin ylivoimainen ennakkosuosikki O2-JKL sai vastaansa tämän kauden tähän asti parasta Wirmoa, mutta se ei tällä kertaa riittänyt kotivoittoon ja niinpä pisteet matkasivat lopulta Jyväskylään maalein 3-5 (2-2, 1-2, 0-1).

Ottelu alkoi wirmolaisittain synkeästi, kun Divarin ehdottomasti kovimpiin pelaajiin lukeutuva Jami Manninen näytti jo ensimmäisellä peliminuutilla laukaustaitojaan pommittamalla vieraat johtoon. Kotijoukkue ei tästä häkeltynyt ja niinpä seuraavat kaksi osumaa menivät Wirmon Erno Haapanalan nimiin. Ensin mies laukoi vastahyökkäyksestä Joonas Sukarin syötöstä Puimurit tasoihin ja erän puolivälin jo ylityttyä Joni Peltolan kauniista ylivoimaesityöstä vielä 2-1 johtoon. Pian johtomaalin jälkeen Manninen kuitenkin haistoi hyvin wirmolaisten poikittaissyötön ja tarjosi nopeasta käännöstä pallon Väinö Pulkkiselle, joka onnistui viimeistelemään tasoitusosuman.

Toisessa erässä Wirmo siirtyi jälleen johtoon. Tällä kertaa maalintekijänä kanttikutinsa Nuutti Knuutilan syötöstä etutolpaan juureen upottanut Artturi Hyvärinen. Vierasjoukkue kuitenkin hinautui erän kuluessa johtoasemaan onnistuttuaan ensin maalinteossa tasakentällisin ja myöhemmin vielä ylivoimalla. Wirmolla oli toisessakin erässä paikkansa lisäosumiin, mutta tolppaa lähemmäs joukkue ei onnistunut pääsemään.

Viimeisen kaksikymmenminuuttisen alkajaisiksi vieraiden veivimestari Marius Niemelä pääsi yrittämään maalia rangaistuslaukauksesta. Erinomaisen ottelun Wirmon maalilla pelannut Elmeri Laakso kuitenkin pysyi mainiosti mukana estäen maalintekoyrityksen. Pari minuuttia tästä ja O2 onnistui kuitenkin vielä kertaalleen maalauspuuhissa, kun pitkän kaarisyötön jälkeen palloa kaivettiin verkon perukoilta. Wirmolle jäi maalin jälkeen 15 minuuttia aikaa kavennus- ja tasoitusosuman jahtaamiseen, mutta hyvistä aihioista huolimatta lisämaaleja ei ottelussa enää nähty. Liigamiehiä vilisevä O2 oli pari maalia parempi ja sai näin vahvistettua asemaansa sarjakärjessä.

Wirmo kuitenkin paransi otteitaan edellisiin otteluihin verrattuna ja kokonaispaketti pysyi nyt aivan eri lailla kasassa. Pelaajat pelasivat taktisesti fiksummin joukkueelle ja olisivat paremmalla viimeistelyllä pystyneet pelaamaan loppuun asti voitosta sarjan kovintakin vastustajaa vastaan. Vierasjoukkueen parhaana palkittiin ansaitusti maalivahti Miika Aaltokallio ja Wirmolta kaksi maalia napauttanut Erno Haapanala.

  • Tällä pelillä pelaamme pisteistä ketä tahansa vastaan. Viimeistelyyn lisätehoja ja muutamat turhat syöttöhassit pois, niin saadaan varmasti täytettä pistepussiin. Oikeaan suuntaan olemme menossa, joukkueen valmentaja Joel Varjonen kommentoi.

Ensi viikonloppuna Wirmolla on edessään vieraskiertue, jossa joukkue kohtaa Loviisan Torin ja Lappeenrannan Saipan.

Ottelun tilastot