Kuuden pisteen viikonloppu
Salibandyseura Wirmo RyJulkaistu: 21.10.2025 10.13

Kuuden pisteen viikonloppu

Tuplavierasviikonlopun jälkimmäinenkin kamppailu kääntyi lopulta Wirmon voitoksi, kun Lappeenrannan ottelussa kaatui SaiPa maalein 6-7 (0-0, 4-4, 2-3).

Ottelun avauserä oli Wirmolta viikonlopun parasta pallonliikuttelua. Maalipaikoissa ruuti oli kuitenkin kosteaa ja toisaalta SaiPan maalissa pelannut Aapo Seppälä mainiossa iskussa, eikä osumia saatu aikaiseksi. Osumia ei saanut aikaiseksi kotijoukkuekaan ja niinpä tauolle mentiin maalittoman, mutta Wirmo-johtoisen avauserän jälkeen 0-0 lukemissa.

Toisessa erässä maalihanat avautuivat molemmilta joukkueilta. SaiPa ja Wirmo iskivät kumpikin neljästi ja vauhdikkaan sekä ajoittain rikkonaisenkin erän jälkeen taululla komeilivat tasalukemat 4–4. Molemmat joukkueet pääsivät myös kokeilemaan ylivoimaa, mutta puolustuspelaaminen piti tilanteet kurissa.

Päätöserässä kotijoukkue siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon ajassa 48.01, mutta Wirmo ei tästä lannistunut. Kuutisen minuuttia myöhemmin Artturi Hyvärinen painoi väkisin pallon maaliin tuoden joukkueensa tasoihin. Tästä voimaantuneena Puimurit alkoivat tosissaan hakea johtoasemaansa takaisin ja kun SaiPa lopussa jäähyili kahden kakkosen verran, tätä todellakin tarjoiltiin mynämäkeläisille hopealautasella. Ensimmäinen ylivoima ei tuottanut tulosta, mutta jälkimmäisen aikana Erno Haapanala ampui pienestä kulmasta pallon reppuun hattutemppunsa valmistellen ja taululle lukemiksi 5-6, kun peliä oli jäljellä enää rehti minuutti.

SaiPa otti tilanteen jälkeen aikalisän ja maalivahtia pois, mutta tällä kertaa hyvä kirivaihde pysähtyi epäonnisesti hyökkäyspään pudotussyötön lipsahdettua omaan maaliin, kun kellossa oli jäljellä enää 23 sekuntia. Wirmo tötöili vielä 14 sekuntia myöhemmin SaiPalle mahdollisuuden kavennusosumaan, eikä kotijoukkue jättänyt saumaansa käyttämättä. Maalin jälkeiset 9 sekuntia olivat kuitenkin SaiPalle liian vähän, eikä tasoitusta enää nähty. Tämä sopi hyvin Wirmolle, joka pääsi juhlimaan viikonlopun toista voittoaan.

Ottelun parhaina palkittiin SaiPasta Elias Hertz ja Wirmosta Santeri Matilainen.

Ottelutilastot