
SBS Wirmon miesten edustusjoukkue ei päässyt keskiviikkoillan vierasottelun avauserässä oikein peliin kiinni ja vaikka kaksi seuraavaa erää parempia olivatkin, jäivät pisteet sarjakolmonen Tiikereiden haltuun maalein 5-1 (3-0, 1-1, 1-0).
Avauserä oli Wirmolta hermostunutta ja huolimatonta. Pallot polttelivat lavoissa, eikä vaarallisille maalipaikoille päästy käytännössä lainkaan. Kotijoukkue sen sijaan pääsi ja paukutti heti ensimmäisellä kaksikymppisellä tylyt 3-0 lukemat taululle.
Toiseen erään Wirmo paransi peliään roimasti. Otteiden kohentumisesta huolimatta maalipaikat olivat edelleen valitettavan vähissä. Paikkoja ei toki annettu kotijoukkueellekaan. Paitsi yksi pienestä oman pään lipsahduksesta ja sen kokeneempi Tiikerit hyödynsi armotta siirtyen jo 4-0 johtoon, ennen kuin Wirmokin sai maalitilinsä auki. Ajassa 37.34 Mico Laaksonen löysi syötöllään maalin eteen nousseen Joonas Sukarin, joka onnistui tökkäämään pallon ohi Tiikeri-maalivahti Niklas Nykäsen.
Tasan 1-1 päättyneen toisen erän jälkeen Wirmolta odotettiin vielä tasonnostoa päätöserään. Puimurit tulivatkin erään hyvällä ilmeellä, mutta maalinteko oli edelleen ruosteessa ja toisaalta Nykänen ja uhrautuvasti peittänyt Tiikereiden viisikkopuolustus olivat päättäneet pitää pisteet kotona, eivätkä juuri saumoja ykkössektoriin tarjonneet. Tiikerit piti Wirmon päätöserän hyvästä pelistä huolimatta nollilla ja iski yhden kosmeettisen lisäosuman kaunistellen loppulukemat 5-1:een.
Tiikerit oli tehokkaampi ja ansaitsi voittonsa. Molempien joukkueiden maalivahdit pelasivat tyylikkäät ottelut hoitaen omat hommansa riittävällä tasolla. Wirmon maalivahti Elmeri Laakso palkittiinkin joukkueensa parhaana.
Laakso näki ottelussa sekä hyvää että parannettavaa.
HaNi-Hallissa huomenna lauantaina pelattava Inssi-Divarin ottelu SBS Wirmon ja Rangersin välillä alkaa kello 18.30.
| 23.10.2025 14.39 | Tiikerit jälleen tehokkaampi |
| 21.10.2025 10.13 | Kuuden pisteen viikonloppu |
| 21.10.2025 09.32 | Miehille tärkeä vierasvoitto |
| 13.10.2025 20.36 | SBS Wirmon hallituksen kuulumiset syys-lokakuulta |
| 13.10.2025 12.02 | Sarjakärki piti pintansa |
| 06.10.2025 08.56 | Vaikea jakso sai jatkoa |