Wirmon tytöt maajoukkueleirityksessä
Julkaistu: 18.09.2019 00.00

Wirmon tytöt maajoukkueleirityksessä

Suomen U16-tyttöjen salibandyn maajoukkueleiritys on tällä viikolla ollut käynnissä Eerikkilän Urheiluopistolla. 23 pelaajan leiriryhmässä on mukana myös mynäkeläisväriä, kun 2004 syntyneet wirmolaiskasvatit Eerika Koski ja Ronja Niemi kuuluivat valittuihin. Samaan aikaan Eerikkilässä leireilee myös 2003 syntyneiden tyttöpelureiden parhaimmisto. Tässä leiriryhmässä Wirmosta on mukana Emilia Kurppa. 2003 syntyneet kohtasivat vuotta nuorempien U16-maajoukkueryhmän tiistaina ja keskiviikkona harjoituspelien merkeissä.

- Kovia pelejä ja mukava kokemus, kommentoivat Eerika Koski ja Ronja Niemi tunnelmiaan maajoukkueleirityksestä.

Toisin kuin maajoukkuetapahtumiin valmistavilla FBA-leireillä, maajoukkueleirillä painotus on testaamisten sijaan lajiharjoituksissa. Edelliset FBA-leirit olivatkin juuri elokuussa, joten testitulokset tuskin ovat tästä juurikaan muuttuneet. U16-maajoukkueen päävalmentaja Hannu Santanen kertoi syyskuun alussa leiriryhmän julkaisun myötä, että suurin kriteeri pelaajavalinnoissa on ollut pallollisen pelin valmiuksissa. Pelaajien tekemistä pallon kanssa on katsottu paljon eri tapahtumissa ja keskusteltu seuravalmentajien kanssa.

- Eerika ja Ronja ovat kulkeneet pitkän tien päästäkseen maajoukkueryhmään. Takana on melkoinen määrä harjoituksia ja pelejä monessa juniori-ikäluokassa sekä tyttöjen että poikien puolella. Hieno homma, että työ kantaa hedelmää, kommentoi SBS Wirmon -tyttöjen valmentaja Juha-Matti Henriksson.

SBS Wirmon tyttöpuolen menestys SM-sarjoissa on viime vuosina alkanut näkyä myös maajoukkuevalinnoissa. Lieneekin vain ajan kysymys, milloin ensimmäiset Wirmon kasvatit nähdään junioreiden arvokisoissa maajoukkuepaita yllään Suomea edustamassa. Aikuisten MM-kisoissa Wirmo-lähtöisistä pelureista Minna Korhonen pääsi urallaan maatamme ansiokkaasti edustamaankin (1 hopea, 1 pronssi). Eerikan, Ronjan ja Emilian eli SBS Wirmon B-tyttöjen osalta SM-sarjat käynnistyvät jo ensi viikolla, kun joukkue pääsee tosipelien makuun kotituplan merkeissä. Lauantaina 28.9. HaNi-Halliin saapuu Josba Joensuusta ja sunnuntaina 29.9. SSRA Oulusta. A-tyttöjen sarja starttaa viikkoa myöhemmin niin ikään kotituplalla.

Seuran uusimmat