C2-pojille voitto paikallispelistä
25.2.2019 12:05 Uutisointi / Seuran etusivu

C2-pojat varmistivat voitolla kakkossijan

Vierasjoukkue SBS Masku/SBS Wirmon räväkästä alusta huolimatta, onnistui FBC Turku pysyttelemään lähes puolet ottelusta mukana, kun kahden salamamaalin myötä pelaaminen hieman keventyi ja meni ajoittain neppailun puolelle. Loppunumerot 6-15 (2-3, 2-6, 2-6) eivät kuitenkaan valtavasti jätä kyseltävää.

Ajassa 2.19 olivat Mico Hellen (3+1) ja Eetu Vähämiko (1+1) käyneet kumpikin kihauttamassa jo kertaalleen pallon ohi turkulaisten maalia mallikkaasti vartioineen Lauri Ylä-Anttilan. Sen jälkeen selät hieman suoristuivat ja takista avattiin pari ylimmäistä nappia, eikä FBC:n tehokas ykkösketju jättänyt tilannetta hyödyntämättä. Kotijoukkueen tasoitettua pelin, sai Matias Koski (1+1) ennen erätaukoa vielä painettua taululle 3-2 vierasjohdon.

Toisen erän alku oli MW:ltä melko identtinen ensimmäisen erän alun kanssa. Elias Nummelin (1+0) iski Mico Laaksosen (1+3) mainion karvauksen jälkeen pallon pussiin ja heti seuraavassa vaihdossa Mico Hellen säesti illan toisellaan. Vastustajan aikalisä tuotti tulosta kavennuksen muodossa, mutta kun seuraavat kolme maalia iski vierasjoukkue, oli peli aika pitkälti siinä. Vastustajan ykköspeluri Verneri Tuononen onnistui vielä erän loppupuolella ampumaan nopeasti annetusta vaparista FBC:n neljännen täysosuman, mutta Mico Laaksosen viimeisteltyä heti seuraavassa vaihdossa, meni erä MW:lle mukavasti 6-2.

Kolmanteen erään lähdettiin siis selkeissä 4-9 lukemissa. Erän alku vaikutti noudattavan edellisten kaavaa, kun Jace Hellen (1+0) ampui MW:lle kymmenennen täysosuman. Kaksi lisämaalia kotijoukkueelle antoivat hieman toivoa loppukiristä, mutta kun viimeiset viisi täysosumaa teki vierasjoukkue Masku/Wirmo, saatiin loppulukemiksi 6-15.

Tehokkaimpina vieraspelureina häärivät Mico Hellen (3+1), Mico Laaksonen (1+3) sekä Lauri Eloluoto (2+1), Perttu Moisio (2+1) ja Roni Niemi (1+2). Maalissa pelannut Antero Survonen hoiti tehtävänsä tyylikkäästi.

- Pelaamisessa näkyi hiihtoloman heikentämä treeniviikko. Jos oikein tarkkoja ollaan, myös hiihtolomaa edeltänyt viikko oli varsin rikkonainen. Toki vastustajalla oli aivan vastaava tilanne hiihtoloman suhteen. Erien alut olivat tehokkaita, mutta hieman erien edetessä ote löystyi. Toki loppulukemat ovat selkeät, ei siinä mitään. Ja pisteethän tässä ratkaisevat. Keskiviikkona onkin sitten edessä isompi haaste, kun lähdemme sarjan suurimman ennakkosuosikin, EräViikinkien, luo vieraisille. Siinä on taas hyvä hiukan mitata, missä menemme, kommentoi joukkueen valmentaja Mikko Immonen.

Voitollaan SBS Masku/SBS Wirmo varmisti lohkon kakkossijan. Jo ennen ottelun alkua oli selvää myös se, että EräViikingit voittaa lohkon. Kolmossijassa on vahvimmin kiinni Oilers, mutta mikäli espoolaiset häviävät molemmat jäljellä olevat ottelunsa ja LaSB voittaa vastaavasti kaksi jäljellä olevaa otteluaan, nousee LaSB kolmoseksi ja Oilers sijoittuu neljänneksi. Mikäli taas LaSB häviää molemmat jäljellä olevat pelinsä ja Pirkat voittavat molemmat jäljellä olevat pelinsä, on Oilers kolmonen ja Pirkat nelonen. Naapurilohkossa Classic on varmistanut lohkovoittonsa, mutta muut jatkopaikat ovat vielä auki.

Ottelun pöytäkirja

Vierasjoukkueen tilastot ottelusta:

SBS Masku/SBS Wirmo

Laukaukset ohi: 6/8/10=24

Laukaukset peittoihin: 7/8/3=18

Laukaukset maalia kohti: 12/13/24=49

FBC Turku

Laukaukset ohi: 6/4/3=13

Laukaukset peittoihin: 3/3/5=11

Laukaukset maalia kohti: 6/8/8=22


   
Lisää uutisia
Salibandyseura Wirmo Ry
«  Toukokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031
 
Kategoriat