SBS Wirmon T16 tytöt SM-sarjan finaalipeleissä Helsingissä
Julkaistu: 27.04.2022 00.00

SBS Wirmon T16 tytöt SM-sarjan finaalipeleissä Helsingissä

SBS Wirmon T16 tytöt päättivät menestyksekkään kautensa viime viikonloppuna Helsingissä pelatussa finaaliviikonlopussa. Formaatti mitalien ratkaisemisen suhteen oli uudistettu tälle kaudelle. Normaalien play off- pelien sijasta pelattiin kuuden joukkueen voimin kaksipäiväinen finaaliturnaus, jonne olivat itsensä pelanneet Classic (Tampere), EräViikingit( Helsinki), FB Factor (Joensuu), SSRA (Oulu), SPV (Seinäjoki) sekä SBS Wirmo.

Lauantaina pelattiin pääsystä välieriin. Wirmon tytöillä oli vastassa ensin SSRA, jonka tytöt voittivat tiukan taistelun jälkeenlukemin 2-1. Wirmon maalintekijöinä olivat Aino Eloluoto ja Sara Laaksonen. Classic oli jo aiemmin päivällä voittanut SSRA:n, joten pelkästään tuolla voitolla Wirmon tytöt varmistivat itselleen paikan Sunnuntain välieräpeliin.

Hyvä lataus ei tästä kuitenkaan kadonnut, vaan SBS Wirmon tytöt voittivat vielä iltapelissä hieman vaisusti esiintyneen runkosarjaykkösen Classicin lukemin 4-1, joten lohkovoitolla Sunnuntain aamupeliin vastustajaksi saatiin FB Factor. Wirmosta verkkoa heiluttelivat Carolina Karvonen, Eloluoto kahdesti ja Jade Hirvi kertaalleen.

FB Factorin joukkue kohdattiin runkosarjassa kahdesti, tuloksena peleistä tasapeli ja tappio, joten todella tiukka vääntö oli tiedossa. Vähän ennen iltayhdeksää päättyneen Classic pelin jälkeen tavoitteena oli päästä mahdollisimman nopeasti bussiin , hotellille syömään ja nukkumaan.

Herätyskellot viriteltiin soimaan aamulla kello seitsemän, joten melko uneliasta sakkia valui aamupalalle. Siitä kuitenkin hyvien ulkoalkulämpöjen kautta koppiin ja valmistautumaan kauden tärkeimpään peliin. Panoksena oli siis voitolla finaaliin ja häviöllä pronssipeliin.

Ensimmäisen erän alkusekunnit jo näyttivät, että Factorin tytöillä tossu liikkui todella paljon reippaammin kuin Wirmolla, joten helpolla ei voittoa ainakaan tulla saamaan. Vajaan kuuden minuutin kohdalla Factor onnistuikin tekemään ottelun avausmaalin, ihan ansaitusti. Torjunnat olivat kuitenkin erässä Wirmon eduksi, joten hyvin roikuttiin pelissä mukana. Toisessa erässä peli hieman tasoittui ja erän loppua kohti pallo alkoi pyöriä enemmän vastustajan kuin Wirmon päädyssä. Harmillisesti Factor kuitenkin onnistui katkaisemaan syötön Wirmon ylivoiman aikana ja tuulen nopea Saara Liimatta vei Factorin 0-2 johtoon. Kolmannen erän alkuun Factor teki vielä kolmannen maalin, tilanne alkoi näyttää melko tukalalta finaalipaikan suhteen. Toivo heräsi vielä uudelleen, kun ajassa 36.04 Emma Palken kavensi tilanteeksi 1-3. Peli pyöri vastustajan päädyssä, mutta tuurikaan ei ollut mukana, joten kavennusmaali antoi odottaa itseään. Amalia Koski kuitenkin pysäytti kellon ajassa 42.29 hienolla vedolla viivasta Wirmon pelatessa ilman maalivahtia. Loppu painettiin riskillä ilman veskaria, mutta tasoitusmaalin sijaan Factor teki neljännen maalinsa, joten hyväkään taistelu ei tällä kertaa riittänyt, vaan FB Factor nappasi itselleen paikan finaalissa lukemin 2-4.

Toisessa välierässä kohtasivat Suomen suurimmat eli EräViikingit ja Classic. Ratkaisua haettiin vaikeimman kautta eli jatkoaikakaan ei tuonut paremmuudesta selvyyttä, joten tarvittiin rankkarit ennen kuin EräViikingit kuittasi itselleen paikan finaaliin!

SBS Wirmon vastustajaksi pronssipeliin tuli siis Classic. Eilisiltainen 4-1 voitto antoi tietysti odottaa hyvää. Jopa mitalia odotettiin sekä tyttöjen että hienon keltaisen fanikatsomon ennakkoasetelmissa.

Classic oli kuitenkin kerännyt rivinsä ja näytti aivan eri joukkueelta kuin eilisiltana! Hyökkäykset vyöryivät jatkuvasti Wirmon päätyyn ja puolustus oli totutun timanttista. Ensimmäistä erää mentiin kuitenkin reilu 13 minuuttia, kunnes Classic pääsi ensimmäistä kertaa yllättämään Wirmon maalissa pelanneen Emmi Eevan. Eikä siinä vielä kaikki, vaan maalin jälkeisessä vaihdossa soi taas omissa eli erätauolle mentiin 0-2 tappiolla. Toiseen erään saatiin hyvä startti, kun ajassa 16.33 Aino Eloluoto kavensi sinnikkään suorituksen päätteeksi tilanteeksi 1-2. Aivan toisen erän loppuun Classic teki vielä pukukoppimaalin eli viimeiseen erään lähdettiin kahden maalin tappioasemassa. Kaikkensa kentälle jättäneet Wirmon tytöt eivät kolmannessa erässä enää lisäosumia saaneet aikaiseksi, joten Classic vei ansaitusti pronssiset mitalit Tampereelle.

  • -Kokonaisuutena kausi oli aivan huikean jännittävä ja voisi jopa sanoa, että yllättävän menestyksekäs! Elokuussa tytöt nappasivat kaikkien yllätykseksi kesäkauden SM arvon saaneesta Loisto Cupista pronssia. Valtakunnallisesta alkusarjasta mentiin voittajana SM-sarjaan. Alkusarja oli todella tasainen ja ratkaisut tapahtuivat viimeisessä turnauksessa Vaasassa, josta kahden voiton turvin vietiin lohkovoitto, muistelee Janne Lintupuro valmennuksesta.
  • -SM runkosarja oli myöskin todella mielenkiintoinen pelien mennessä sopivasti ristiin. Jälleen panokset olivat huimat viimeisissä peleissä, joissa ei kuitenkaan onnistuttu odotusten mukaisesti. Tie vei välikarsintapeleihin, jotka pelattiin Nouste Areenassa Huhtikuun alussa. Siellä likat näyttivät taas venymiskykyä kairaten voitot kaikista neljästä pelistä, joten sieltä saatiin kunnolla buustia Helsingin finaaliviikonloppuun!
  • -Suuret kiitokset kaikille meitä tukeneille yrityksille ja mahtaville taustajoukoille eli pelaajien vanhemmille ja muille kannatusjoukoille! Tunnelma katsomossa varsinkin finaaliviikonloppuna oli sitä luokkaa, että eihän sellaista unohda koskaan, tunnelmoi Lintupuro lopuksi.