T18 nappasi SM-hopeaa
Julkaistu: 20.04.2022 00.00

T18 nappasi SM-hopeaa

Runkosarjan kakkosena pudotuspeleihin lähtenyt SBS Wirmo ei onnistunut yllättämään jo runkosarjan peleissä ylivoimaisena esiintynyttä Classicia, joka nappasi Wirmon kovasta yrityksestä huolimatta SM-kultaa suoraan kahdessa ottelussa. Kotonaan Classic päihitti Wirmon maalein 5-1 (2-1, 1-0, 2-0) ja vieraissa HaNi-Hallilla 0-3 (0-0, 0-2, 0-1). SM-hopeat pujotettiin hienon kauden pelanneiden Wirmon tyttöjen kaulaan.

Ensimmäinen finaalipeli Lempäälän Bläkboksissa oli alkuun hyvin ennakkokaavailujen mukainen. Classic hallitsi palloa Wirmon puolustaessa tiiviisti ja pyrkiessä iskemään vastaan. Classic avasi maalitilin vajaan minuutin kohdalla ja jatkoi tämänkin jälkeen vahvoja otteitaan. Wirmon vastaiskupeli toi kuitenkin toivotun tuloksen erän puolivälin tienoilla, kun hurjassa kevätvireessä olleet Aino Eloluoto ja Emma Palken taituroivat Wirmolle tasoituksen. Erän loppuhetkillä Classicin myllytys tuotti kuitenkin vielä kotijoukkueelle lisäosuman ja erätauolle mentiin 2-1 kotijohdossa.

Toinen erä jatkui aika lailla ensimmäisen tyyliin. Wirmon maalissa pelannut Juliana Kiuru piti kuitenkin vieraat mukana ottelussa, kun keskimmäisen kaksikymppisen aikana Classic ei saanut kuin yhden lisäosuman. Kolmannessa erässä Wirmon kirivaihde hieman lässähti Classicin osuttua heti erän alussa. Ottelun loppupuolella Classic teki vielä viidennen osuman, eikä wirmolaisten loppukiri enää tuottanut lisäosumia. Näin ollen ensimmäinen kiinnitys mestaruuteen meni tamperelaisille.

  • Classic oli odotetun vahva, emmekä itse vielä olleet finaalin vaatimalla tasolla. Onneksi saimme heti seuraavana päivänä mahdollisuuden ottelusarjan tasoittamiseen, Wirmon päävalmentaja Miro Portnoj kommentoi.

Seuraavaan peliin Wirmo olikin ottanut aivan eri otteluilmeen. Aktiivisempi karvaus ja tiiviimpi peluutus antoivat huomattavasti paremman lähdön otteluun. Puolustuspelaaminen oli huomattavasti tiiviimpää ja pitkään paineltiinkin tasalukemissa, kun ensimmäisessä erässä ei ainuttakaan maalia nähty.

Ensimmäinen maali tehtiin ottelun puolivälin nurkilla Classicin toimesta ja kun U19-maailmanmestari Alma Laitila osoitti henkilökohtaista taitoaan ja kikkaili joukkueensa erän lopulla kahden maalin johtoon, näytti wirmolaisten urakka päätöserään entistä vaikeammalta.

Wirmo löi kaiken peliin. Classicin puolustus hyvin pelanneen maalivahti Julia Saarisen johdolla kuitenkin kesti ja vieraiden hyökkäysosasto tuotti vielä yhden lisäosuman, kun päätöserään oli suunnilleen puolet jäljellä. Wirmon otettua maalivahtia pois, sai kotijoukkue vielä pallon tolppaan asti, mutta lisäosumia ei lopulta nähty ja niinpä ottelu ja sitä kautta myös Suomen mestaruus menivät ansaitusti kivikovalla Classicille.

  • Totta kai ensimmäinen ajatus pelin jälkeen oli pettymys. Jos tehdään kahteen peliin yksi maali, on voittaminen melko hankalaa. Tietysti tästä menee iso osa myös valmennuksen piikkiin, kun emme keksineet konsteja Classicin puolustuksen murtamiseen. Kaiken kaikkiaan kuitenkin meidän tytöiltä huikea kausi ja ennen kaikkea mahtavat pudotuspelit. Finaalissa oli vastakkain kaksi sarjan parasta joukkuetta ja koko kauden sarjaa hallinnut joukkue voitti. Onnittelut heille mestaruudesta, Portnoj kommentoi.

Portnoj muistutti kuitenkin kuinka kova juttu hopeamitalin nappaaminen on.

  • Olen äärettömän ylpeä koko joukkueesta ja heidän venymiskyvystään. Tytöt kasvoivat kauden mittaan voittavaksi joukkueeksi ja saivat lopulta hopean muodossa työstään palkinnon. Vielä oli yksi joukkue meidän edellämme, mutta aika paljon isoja ja kovia seuroja jäi meidän taaksemme. Sen verran jäi vielä hampaankoloonkin, että taas ensi kaudella jaksetaan painaa hommia ollaksemme entistä parempia. Kiitoksia kaikille kaudesta, syksyllä taas mennään, Portnoj sanaili katseensa jo tulevaan suunnaten.