Mynäwäki - Petri Seppinen, pitkäaikainen Puimurikuski
Salibandyseura Wirmo RyJulkaistu: 16.09.2022 14.00

Mynäwäki - Petri Seppinen, pitkäaikainen Puimurikuski

Wirmossa on pian jo 30 vuoden ajan kohdattu tällaisia päiviä kuin perjantai, jolloin salibandykaudet alkavat. Tällä kertaa miesten osalta on vastassa SB Vantaa. Seppinen on edustuksen päävalmentajana aloittamassa jo 10.kauttaan. Hänen salibandytaustansa ulottuu syvälle seuran historiaan, aivan perustamisaikoihin.

"Perustimme ensimmäisen salibandyporukan Mynämäellä nimeltä Blue Wings. Se oli lähinnä pelailua pienten koulujen saleissa. Samaan aikaan Mietoisissa toimi vastaavanlainen porukka nimeltä Raiders. Vähitellen aloimme miettimään, että pelkästään keskenään pelaamisen lisäksi voisimme osallistua pienimuotoisiin turnauksiin. Tätä kautta syntyi seura nimeltä Ciders.

Kun liiton sarjat tulivat ajankohtaisiksi, oli seuralle keksittävä järkevämpi nimi. Seuran logokin oli sama, kuin Edmonton Oilersilla. Näin syntyi SBS Wirmo, jonka toiminnassa olen ollut mukana alusta asti. Ensin pelaajana ja sitten valmentajana. Kaudella 1995-96 kävimme TPS:n A-junioreissa pelaamassa

"Hyvin samoihin aikoihin aloitin myös valmentamaan seuran 1981-syntyneiden joukkuetta, jossa pikkuveljeni oli mukana. Siitä lähtien olen valmentanut salibandya. Jalkapalloa aloin valmentamaan 13-vuotiaana, kun ei ollut muitakaan valmentajia. Oman poikani joukkueita olen valmentanut salibandyssa, jääkiekossa ja jalkapallossa. Valmennustaustaa löytyykin varsin pitkältä ajalta.

Vuodet 2001-2006 asuimme Hyvinkäällä ja 2,5 kautta kului Raumalla. Muuten olen ollut aina täällä Mynämäellä ja jollain tavalla mukana Wirmossa. Pelasin aika pitkään ja siinä ohella olen valmentanut. Kauan olen saanut täällä olla."

Seppisen komennossa Wirmo pelasi hienoja kausia Länsirannikon 2- divisioonassa ja hyvä työ sai palkinnon Wirmon noustessa Divariin keväällä 2013. Puimureinakin tunnettu mynämäkeläisjoukkue oli paikoin jopa jonkinlainen kulttijengi ja piristävä lisä Divariin.

"Miesten edustusta aloin valmentamaan keväällä 2010. Hävititiin divarikarsinnat LOSB:ille ja meille tuli joukkueeseen joukkopako. Useita pelaajia siirtyi FBC Turkuun ja valmennus vaihtui. Oma ajatus oli vielä siinä kohdassa se, että saisin selkäni pelikuntoon ja jatkaisin pelaajavalmentajana. Se jäi kuitenkin vain ajatukseksi ja pelaamista jatkoin miesten 3-joukkueessa alasarjoissa.

Nousukevät oli hienoa aikaa. HaNi-halli oli uusi ja monet ihmiset tekivät upeaa työtä taustalla ja onnistuivat luomaan tänne buumin. Kiitokset Tomi Auremaalle, Mikko Immoselle ja Jussi Huuskoselle. Varmasti unohdankin henkilöitä. Heidän tekemistään oli hieno seurata ja oli upea olla siinä mukana. Koko yhteisö oli niin vahvasti mukana.


Olen huomannut, että tässä on vuosien aikana asiat muuttunut, Yhteistyökumppaneita ei enää ole helppoa saada. Tosin edellä mainitut henkilöt tekivät valtavan ja arvokkaan työn sponsoreidenkin suhteen.

Moni asia on muutenkin nyt eri tavalla, kuin tuolloin. Nyt kovinkaan moni pelaaja ei pelaa ilman suojalaseja, vaikka vielä kokemustakin joukkueesta löytyy. Joukkuetta on jouduttu nuorentamaan. Toisaalta siihen on ollut hyvä mahdollisuuskin Esimerkiksi meidän hyvä ja lahjakas 2004 ja 2005- syntyneiden ikäluokka on ollut jo muutaman vuoden mukana, mutta nyt he ovat jo valmiita kantamaan vastuuta."

Edustusjoukkueen lisäksi Seppinen toimiikin myös päävalmentajana 04-05- syntyneiden P19 -ikäluokassa. Joukkue on menestynyt myös valtakunnallisesti, josta on hyvänä osoituksena viime keväänä saavutettu SM-hopea. Tätä kautta pelaajien nousu edustusjoukkueeseen tapahtuu ympäristössä, jossa pelaajat tuntevat valmentajansa ja päinvastoin

"Minulle yhdistelmä, jossa silmieni alla ovat sekä miehet, että P19, on hyvä. On seuran kannalta tosin harmi, että P22-ikäluokan sarjapaikasta jouduttiin luopumaan. Se oli kuitenkin luonnollinen ratkaisu, kun ei riitä oikein pelaajia. Emme varmaankaan ole tarpeeksi suuri seura.."

Viime kaudella WIrmo pelasi vahvan kauden, joka johti aina Divarin nousukarsintojen viimeiseen vaiheeseen saakka. Vastassa ollut Kirkkonummi Rangers oli kuitenkin parempi ja säilytti paikkansa tulevalle kaudelle uudelleennimetyssä Inssi-Divarissa.

"Alkavan kauden Suomisarjasta on hirveän vaikea sanoa oikein mitään ennakkoon. Sarja on hieman erilainen ja on uusia joukkueita. En esimerkiksi osaa kovin tarkkaan sanoa minkälaisia joukkueita Itä-Suomesta tulee vastaan. Helsingin joukkueet ovat kyllä tuttuja, mutta joka tapauksessa on vielä paljon epävarmuuksia.

Sarjasta on joka tapauksessa tulossa hieno. Pääsemme pelaamaan uusia joukkueita vastaan. Esimerkiksi Imatran Voimalla on hyvä joukkue ja se on perinteikkäältä salibandypaikkakunnalta.

Nousu olisi tietenkin kova juttu. On kuitenkin vaikea vastata kysymykseen siitä, onko se miten konkreettinen tavoite. Divari vaatii seuraltakin jo huomattavasti enemmän, kuin Suomisarja. Joukkueen taustoja tarvitsisi vahvistaa, mikäli pelaisimme Divaria. Joten mikäli emme nouse, ei se olisi maailmanloppu. Eteenpäin kuitenkin pitäisi pyrkiä pitemmällä aikavälillä."

Mynämäki on kokoaan suuremmassa asemassa, jos mietitään salibandya Lounais-Suomen alueella laajemmin. FBC Turun noustessa F-liigaan, ei alueella enää ole seuraa Divarissa. Siksi Wirmon nousu Divariin voisi olla alueellisesti olla aika merkittäväkin juttu, ja oka voisi avata erilaisia mahdollisuuksia.

"Divari olisi meille hyvä porras. Ja tätä hetkeä ajatellen olisi se meidän tälle 04-05 – ikäluokan pelaajillekin tärkeä, koska voitaisiin tarjota heille seuraava askel. On ihan luonnollista, että potentiaaliset pelaajat hakevat uusia haasteita ylemmiltä sarjatasoilta. Divarin myötä voisimme tarjota heillekin hyvän väliportaan kohti liigakenttiä."

Seppisellä on pitkän seurassa vietetyn ajan myötä hyvin perspektiiviä siitä, mitä Wirmo on ollut ja mitä se ehkä voisi tulevaisuudessa olla

"On ensinnäkin paha lähteä arvostelemaan jotain, mitä arvostaa ja mistä välittää. Kehittämisen kannalta meidän pitäisi tehdä paljon sen eteen, että saisimme pelaajia ja joukkueita. Ettemme olisi hetkellisten ilmiöiden varassa. Pitäisi pyrkiä löytämään paremmin pysyvyyttä. Toisaalta miten me seurana profiloidumme. Emme me voi olla vain kilpaseura ja siksi pitäisikin pystyä tarjoamaan paremmin myös harrastetoimintaa. Tässä on todella paljon tekemistä, emmekä ole seurana tai lajina yksin samankaltaisessa tilanteessa.

Wirmolaisuudesta on aina puhuttu tietynlaisena oman kylän juttuna. Koen, että se on sitä edelleenkin, vaikka teemmekin yhteistyötä eri seurojen kanssa. Edustuksen pelaajat ovat pienemmille junioreille esikuvia. Kun teemme harjoitusvierailuita, sen näkee, mitä se merkitsee junioreille. Vaikka puhutaankin ”vain” Wirmon edustuksen tai T21/Akatemian pelaajista. Heille Wirmon pelaajat ovat iso juttu.

Kun miettii edellisen divarinousun aikaista buumia, niin silloin aika moni juttu oli uutta. Silloin ei ollut samaa määrää juniorijoukkueita, mitä sen jälkeen on ollut. Buumilla ali siihen aika iso vaikutus. Oli varmaan paljon lapsia, jotka aloittivat silloin salibandyn. Toivottavasti pystymme nyt jälleen samaan."

SBS Wirmo – SB Vantaa

Pe 16.9

Klo 19.30


Liput 5e/ Kausikortti 40e