Miesten kakkosessa kentällä sulassa sovussa isä ja poika
Julkaistu: 11.01.2023 23.58

Miesten kakkosessa kentällä sulassa sovussa isä ja poika

Miesten kakkosjoukkueessa tehtiin sunnuntaina 8.1. historiaa, kun kokoonpanossa ja myös kentällä yhtä aikaa olivat isä ja poika Markus ja Mikael Varjonen. Ainakaan kakkosjoukkueen historia ei tunne tällaista tapahtumaa, eikä moista liene tapahtuneen koko SBS Wirmon historiassakaan.

Ja muuten sen verran kakkosjoukkueesta, että nykymuodossaan sen historian voidaan laskea alkaneen vuonna 2013. Silloin tilanne oli sellainen, että miesten edustusjoukkue pelasi divarissa ja miesten kakkos- ja kolmosjoukkueet 5-divisioonassa. Tilanne ei ollut millään tapaa seuralle imarteleva ja tehtiinkin päätös kakkosjoukkueen nostamisesta pari pykälää ylemmälle sarjatasolle. Samalla sovittiin kauden mittainen farmisopimus edustusjoukkueen kanssa. Ensimmäinen sarjanousu tapahtuikin heti, ja kaudelle 2014–2015 joukkue nousi 4-divisioonaan.

Kauden 2013–2014 kakkosjoukkueen pelaajista nyt mukana ovat enää Petteri Huuskonen ja Kim Kuusimurto. Kyseisellä kaudella joukkueessa farmisopimuksen myötä pelasivat, ja edelleen kakkosessa ovat mukana Mikko Laine ja Simo Kärkkäinen.

Kaudelle 2014–2015 joukkue koki jonkin verran muutoksia ja sai vahvistuksia. Valmennuksen ottivat käsiinsä pelaajavalmentajina Petteri Huuskonen ja Peter Österholm. Kauden päätteeksi joukkueen tavoite saavutettiin ja nousu 3-divisioonaan toteutui. Vuonna 2014 joukkueeseen liittyivät ja edelleen mukana ovat Markus Varjonen, Milo Vahtera, Mikko Heikkilä ja Peter Österholm. Markus tosin on myöhemmin ollut myös Wirmon edustusjoukkueen riveissä.

Syksystä 2015 alkaen joukkue onkin pelannut suht menestyksekkäästi länsirannikon 3-divaria. Vuonna 2015 ensimmäiselle 3-divarikaudelle joukkueeseen liittyivät edelleen mukana olevista pelaajista Simo Kärkkäinen, Mikko Laine, Janne Perus ja Mikko Virtanen.

Muut tällä hetkellä kokoonpanossa olevat pelaajat liittyivät joukkueeseen seuraavasti:

2016 Matti Alivuotila, Eemi Varjonen

2017 Janne Metsäranta, Topi Valtanen, Mikael Santanen, Miikka Laine

2019 Niko Vahtera

2021 Teemu Rinne, Jyri Silvan, Ville Vahtera

2022 Joni Koski

Kuluvalla, kahdeksannella 3-divarikaudellaan, joukkue on napsinut pisteitä tasaisesti noin 1,5 pistettä/ottelu. 13 pelatun ottelun jälkeen joukkue on 12 joukkueen lohkossa kolmantena, ollen ainoa joukkue, joka on tuottanut sarjakärki SBS Maskulle tappion.

T: Kaitsu, W2 joukkueenjohtaja jo vuodesta 2013