Puimureilla pirteä esitys Siuntiossa
Julkaistu: 16.02.2023 13.51

Puimureilla pirteä esitys Siuntiossa

Edellisessä vieraspelissään karvasta tappion kalkkia maistellut SBS Wirmon miesten edustusjoukkue oli tehnyt selkeän ryhtiliikkeen Siuntion vierasotteluun ja nappasi ehjän esityksen päätteeksi kolme sarjapistettä lukemin 3-9 (1-1, 1-4, 1-4).

Avausmaalin otteluun iski kotijoukkueen Nicholas Rajala, kun peliä oli tahkottu 7.17. Eemeli Mustamäki painoi pelin tasoihin heti seuraavassa vaihdossa, mutta lisämaaleja eivät ensimmäisen kaksikymppisen aikana aktiivisemmat vieraat saaneet neljän minuutin ylivoimastakaan huolimatta aikaiseksi ja niinpä erätauolle lähdettiin 1-1 tasatilanteessa.

Toisen erän avauspuoliskolla liekeissä ollut Mustamäki takoi hattutemppunsa valmiiksi ja kun vielä Jere Hareja ja Henrik Rossi iskivät Stormin kavennuksen jälkeen pari lisäosumaa, näytti tilanne wirmolaisittain huomattavasti paremmalta, kun jälkimmäiselle tauolle päästiin 2-5 vierasjohdossa.

Kolmaskin erä oli Wirmolta tasaisen varmaa ja huolellista tekemistä. Juho Nissi ja Jarno Pensikkala kasvattivat maaleillaan joukkueiden välisen eron jo viiteen osumaan, eikä kotijoukkue tyylikkäästä rangaistuslaukauksestaan huolimatta oikein saanut kiriä viriteltyä. Valtteri Toivonen ja Henri Hakala pääsivät vielä kaunistelemaan loppulukemiksi 3-9.

  • Pelasimme tänään ehjän kuusikymmenminuuttisen. Vastustaja oli kyllä liikkeellä hyvällä jalalla ja saimme tehdä koko ajan kunnolla hommia voittomme eteen, mutta kaiken kaikkiaan koko porukalta erinomainen esitys, Wirmon päävalmentaja Petri Seppinen kommentoi.

Seppinen oli tyytyväinen myös pelaajiensa sopeutumiskykyyn. Erinäisten syiden vuoksi kokoonpanoa jouduttiin jälleen hiukan säätämään, mutta pelaajat vastasivat huutoon mainiosti.

  • Vaikka ketjuihin tulikin taas muutoksia, saimme pelattua laadukkaasti kolmella ketjulla pitkiä hyökkäyksiä, käänsimme peliä hyvin ja puolustuspäässä varjeltiin omaa maalia uhrautuvasti ja hyvällä asenteella. Jos saamme säilytettyä tuon ilmeen ja meiningin, on tästä hyvä jatkaa loppukauden ratkaisupeleihin, Seppinen näki.

Seuraavaksi Wirmo pelaa tänään perjantaina kotonaan HaNi-Hallissa. Vastassa on vihtiläinen VSS. Sarjassa kakkosena olevalle Wirmolle kaikki pisteet ovat isossa roolissa nousukarsintapaikkaa tavoiteltaessa, joten kotihallin taika on jälleen tarpeen. Ottelu alkaa klo 19.30.