Lahdesta niukka tappio
Julkaistu: 23.09.2023 10.41

Lahdesta niukka tappio

Pelicans SB - SBS Wirmo 5-4 (2-2, 1-2, 2-0)

Ennakkoasetelmat

Wirmo oli ehtinyt jo avaamaan kautensa pari päivää aikaisemmin HaNi-Hallissa paikallisvastustajaksi laskettavaa paraislaista SC Wolvesia vastaan, kun taas Pelicans pääsi avaamaan kautensa jättikotiyleisön (757) edessä. Wirmo pääsi nauttimaan Pelicans-päivän huumasta myös viime kaudella napaten silloin kotiyleisön harmitukseksi ottelusta arvokkaan vierasvoiton. Sarjan kärkeen povattu Pelicans lähtikin tämän syksyn otteluun revanssimielellä.

Ottelun kulku

Ensimmäinen kymmenen minuuttia meni Pelicans-komennossa. Hieman epäselväksi jäi, oliko Wirmon nuorella joukkueella jännitystä tyypillistä suuremman yleisömäärän edessä vai oliko kotijoukkue vain erityisen latautunut otteluun, mutta joka tapauksessa ottelun kaksi ensimmäistä maalia tehtiin melko identtisesti Pelicansin toimesta. Wirmolaiset kuitenkin heräsivät otteluun ja nostivat tekemisensä tasoa tehden kaksi osumaa jo ennen erän puoliväliä. Erän loppu mentiin enemmän tai vähemmän wirmolaisten komennossa ja erätauolle lähdettiin 2-2 tasatilanteessa.

Toisessa erä jatkettiin samalla kaavalla kuin edellinen lopetettiin. Wirmo hallitsi peliä ja sillä oli lukematon määrä hyviä maalipaikkoja, jopa 2vs0 hyökkäyksiä ja peliä käännettiin erittäin mallikkaasti. Vastustaja suorastaan tarjoili paikkoja ottelun ratkaisemiseen, eikä esimerkiksi 7-2 taukolukemat kolmanteen erään lähdettäessä olisi ollut vääryys. No, maaleja ei tehty kuin kaksi ja kun vastustaja vielä erän lopulla kavensi pelin maalin marginaaliin, lähdettiin päätöserään ympäripyöreissä 3-4 lukemissa.

Kolmannessa erässä nähtiin jälleen vanhan sanonnan "Jos et itse tee, vastustaja kyllä tekee" toteutuminen käytännössä. Heti erän alkupuolelle tasoitus ja Wirmon ryhmä alkoi hieman koohottamaan ja ylipelaamaan. Paikkoja toki luotiin, mutta samalla niitä annettiin myös omiin. Kuutisen minuuttia ennen loppua kotijoukkue siirtyi johtoon, eikä Wirmo enää lopussa onnistunut peliä tasoittamaan. Pisteet jäivät Lahteen ja mynämäkeläiset lähtivät pettyneinä Varsinais-Suomeen.

Ottelun ratkaisu

Toinen erä. Wirmon olisi pitänyt lyödä peli pakettiin, mutta jos kahdella nollaa vastaan hyökätessä ei saada oikein edes laukausta tai muutenkin ratkaisupaikoissa herkutellaan tai siirrellään vastuuta, ei todennäköisesti myöskään tässä sarjassa saada palkintoa. Vastustaja käytti paikkansa, kun Wirmo ei siihen pystynyt ja niinpä pisteet jäivät tällä kertaa saamatta.

Ottelun hahmot

Kotijoukkueen hahmot löytyivät ykkösketjusta. Pelicansin pisterohmu Eemeli Björninen teki jälleen pari maalia tärkeisiin paikkoihin ja Riku Hakala säesti pakin paikalta useammallakin tyylikkäällä esityöllä.

Wirmolaisista onnistui Lahdessa ja kokonaisuutena koko viikonloppuna parhaiten oman pelinsä takaiskuitta voittanut kolmoskenttä, jonka muodostivat Mico Hellen, Nuutti Knuutila, Axel Lindström, Matias Hakamäki ja Jan-Erik Aaltonen. Lahdessa ketjusta onnistuivat maalinteossa Lindström ja Aaltonen.

Yhteenveto

Peli olisi ollut hyvinkin wirmolaisten voitettavissa, mutta tällä kertaa mentiin enemmän oppirahaosastolle. Kokeneempi kotijoukkue otti tarjolla olleet sarjapisteet käyttämällä paikkansa riittävän hyvin. Wirmo paransi peliään esimerkiksi keskialueen menetysten osalta kyllä avauspelistä, mutta erityisesti viimeistelyyn vaaditaan Suomisarjassa huomattavasti enemmän tylyyttä ja tehokkuutta. Joukkue on prosessissa ja oma paras kyllä tulee vielä löytymään. Sarja on vasta alussa.

Valmennuksen kommentit

- Antaa melkoisesti uskoa tekemiseen, että pystymme pelaamaan sarjan ehdottomiin ennakkosuosikeihin kuuluvaa joukkuetta vastaan noin. Opitaan tästä, kasvetaan seuraaviin peleihin ja lisätään suoraviivaisuutta tekemiseen. Paransimme perjantaista jo nyt oikein aimo harppauksen, kommentoi Wirmon päävalmentaja Jarmo Eskelinen.

- Ei pidä antaa millekään joukkueelle yhtään siimaa. Kun on paikat ratkoa peli, ratkotaan peli. Se vaatii kylmäpäisyyttä ja röyhkeyttä, mutta kyllä meiltä sitä vielä löytyy. Oikealla tiellä ollaan. Kun kaikki natsaa kauden mittaan kohdalleen, tulemme olemaan vaikea voitettava. Työnteko jatkuu, Eskelinen tuumii.

Miten jatkuu?

Wirmo matkustaa 23.9. lauantaina aikaiseen otteluun (12.00) Jyväskylään, jossa vastassa on sarjan kahdella tappiolla avannut O2-Jyväskylän Akatemia.