Naisille voitto paikallispelistä
Salibandyseura Wirmo RyJulkaistu: 09.11.2023 12.15

Naisille voitto paikallispelistä

Nystars - SBS Wirmo 3-4 (ja.) (0-0, 2-1, 1-2, 0-1)

Ennakkoasetelmat

Wirmo ja Nystars pelasivat Teho Sport Suomen Cupin avauskierroksella HaNi-Hallilla tasaisen ottelun, joka ratkesi lopulta vasta rangaistuslauksissa Wirmon eduksi. Tasainen peli oli odotettavissa myös tällä kertaa.

Ottelun kulku

Wirmo joutui valitettavien poissaolojen vuoksi antamaan kotijoukkue Nystarsille vähän turhan paljon tasoitusta ja ehkä juuri se näkyi avauserässä. Nystars vaikutti kenttätapahtumien valossa olevan aktiivisempi ja parempi osapuoli, mutta loppujen lopuksi tilastojen valossa aivan näin ei ollut. Toki Eveliina Hannulan jäähyn myötä kotijoukkue sai hyvän otteen pelistä, eikä avausmaalikaan ehkä olisi ollut täysin vääryys. Sitä ei kuitenkaan nähty kummankaan joukkueen toimesta ja niinpä erätauolle lähdettiin 0-0 lukemissa.

Toisen erän alkuun ylivoimalle pääsi Wirmo. Vajaan minuutin pyörittämisen jälkeen joukkue onnistuikin ampumaan taululle vierasjohdon, kun Saana Lenkkerin pienestä kulmasta lähtenyt laukaus pomppi onnekkaastikin Nystars-veskari Ruska Kerttulan selän taakse. Erän puolivälissä Nystars sai jälleen mahdollisuuden pakkopelin pyörittämiseen, mutta tälläkin kertaa maali jäi tekemättä. Erän kahdella viimeisellä minuutilla kotijoukkue osuikin sitten kahdesti. Ensin Saara Mäki-Arvelan ja sitten Liina Hyytiän toimesta. Näiden pukukoppiosumien turvin Wirmon lähti päätöserään maalin takaa-ajoasemassa.

Päätöserässä Wirmon parhaana palkittu Emmi Vaitiniemi ampui tyylikkäällä rannekudillaan pallon kaukaa ylänurkkaan ja tasoitti ottelun ajassa 46.10. Pian tämän jälkeen Vaitiniemi onnistui toistamiseen vastustajan kuvion keskeltä ylivoimalla ja peli näytti kovaa vauhtia luisuvan vierasjoukkueelle. Emilia Hakanpää tasoitti pelin noin kahdeksan minuuttia ennen loppua komealla ylänurkkavedollaan, eikä Wirmo onnistunut normaalin peliajan puitteissa enää kolmatta kertaa ylivoimallakaan, joten ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta.

Jatkoaikaa ei kauaa väännetty. Tessa Pietilä voitti aloituksen ja pallo pelattiin puolustajien kautta hienosti hyökkäyspään vasempaan laitaan Petra Juuselalle, joka löysi maalin vierustalta Emilia Kurpan, jonka suora rystyohjaus upposi ohi Ruska Kerttulan, kun jatkoaikaa oli pelattu vain 11 sekuntia. Tärkeä lisäpiste ja runsaasti voitonriemua vierasjoukkue Wirmolle.

Ottelun ratkaisu

Wirmo oli vähän, mutta riittävän paljon parempi joukkue. Mitä pidemmälle peli meni, sitä paremmin vierasjoukkue pelasi. Lisäksi Wirmo onnistui tehokkaammin hyödyntämään erikoistilanteensa.

Ottelun hahmot

Kotijoukkue Nystarsista paras oli maalivahti Ruska Kerttula, joka torjui kaiken mitä suinkin otettavissa oli ja vähän vielä päällekin. Lisäksi pari maalia syöttänyt Laura Lahti esiintyi edukseen.

Kentän paras oli kotikentällään viilettänyt uusikaupunkilainen Emmi Vaitiniemi, joka oli Wirmon tekemisen sielu. Pari maalia tuli ikään kuin palkinnoksi kokonaisvaltaisen tyylikkäästä esityksestä.

Valmennuksen kommentit

- Henkisesti iso juttu voittaa paikallispeli jatkoajalla. Maistuu hyvältä, kommentoi Wirmon valmentaja Juha-Matti Henriksson.

(kuva Pinja Vaitiniemi)