O2 nappasi HaNilta toisen kiinnityksen
Salibandyseura Wirmo RyJulkaistu: 02.04.2024 12.16

O2 nappasi HaNilta toisen kiinnityksen

F-Liigajoukkue O2-Jyväskylä oli wirmolaisten hyvästä taistelusta huolimatta pari maalia parempi myös Mynämäessä, nousukarsinnan toisessa osaottelussa ja nappasi lopulta toisen kiinnityksen ensi kauden F-Liigapaikkaan maalein 1-3 (0-1, 0-0, 1-2).

HaNi-Hallin ottelun alusta odoteltiin tuttuun tapaan hieman tunnustelevaa, mutta toisin kävi. Kumpikin joukkue antoi hanakasti korkealtakin painetta ja pyrki avaamaan peliä nopeilla käännöillä. Peli oli vauhdikasta ja viihdyttävää. Vierasjoukkue O2 tuntui saavan paremmin laukauksia ohi Wirmon peittävien pelaajien ja ylipäätään maalia kohti. Wirmolaisten laukaukset vaikuttivat turhan usein suuntautuvan ohi maalin tai jäävän vastustajan pelaajiin. Ottelun avausmaalin alusti tyylikkäästi puolustaja Kiia-Mari Avikainen, joka sai syötön hyökkäysalueen keskustaan ja hyvällä liikkeellä haastoi Wirmo-puolustuksen syöttäen pallon lopulta takatolpalle, josta Emilia Troberg sai melko rauhassa putata pallon sisään. Ensimmäistä erää oli tässä vaiheessa jäljellä viitisen minuuttia. Lisämaaleja ei avauserässä nähty.

Eikä nähty lopulta toisessakaan erässä. Ottelun kuva pysyi aika lailla samanlaisena kuin avauserässäkin eli Wirmon maalissa jälleen varmasti esiintynyt Sara Koski oli aika lailla työllistetympi kuin kollegansa Kerttu Aro toisessa päässä. Paikkoja ja potentiaalisia paikkoja oli Wirmollakin, mutta jotenkin pallot tuntuivat turhan usein pyörähtelevän lavoista juuri ratkaisevalla hetkellä. Ja kyllähän O2 oman alueensa keskustaan tunkeutumisen teki vaikeaksi. Ilmaiseksi ei ollut tarjolla mitään.

Kolmannessa erässä Wirmo painoi vimmatusti peliä vierasjoukkueen päätyyn, mutta maaliin asti palloa ei saatu millään. Kun erä saavutti puolivälinsä, ampui O2:n Janella Järvinen Wirmon vaihtopenkin edustalta pallon etukulmasta sisään ja vei joukkueensa 0-2 johtoasemaan. Tämän jälkeenkin Wirmo pommitti, mutta kudit pysähtyivät pääasiassa blokkeihin. Viitisen minuuttia ennen loppua wirmolaiset pääsivät ylivoimalle, mutta tämäkään ei tuonut maalintekotuskaan helpotusta. Aikalisän ja maalivahdin pois ottamisen myötä paine jyväskyläläisten päädyssä kasvoi, mutta vieraat onnistuivat rankaisemaan vielä kerran tyhjään wirmolaismaaliin. Loppuhetkien O2-jäähysuman myötä Wirmokin sai lopulta maalitilinsä auki, kun Jenna Kesälä neppasi maaliviivalta pallon sisään. Kellossa vain oli jo liian vähän sekunteja jäljellä, vain yhdeksän, eikä lisäosumiin oikein enää ollut mahdollisuutta.

O2 oli niukasti parempi. Kuten numerotkin kertovat, kumpikin joukkue puolusti huolellisesti, mutta kokeneempi vierasjoukkue oli juuri ratkaisevan pykälän verran huolellisempi ja parempi pallollisessa pelissään. Wirmo pääsi pari kertaa maalirautoihin ja pari kertaa yksin läpi, mutta maalinteko oli tällä kertaa tavallista vaikeampaa. O2 sai on nyt voiton päässä F-Liigapaikasta. Wirmon kohdalla tilanne ei sinällään ole muuttunut. Nousuun vaaditaan edelleen kolme voittoa.

Seuraava kamppailu Jyväskylässä keskiviikkona 3.4. 18.30.