
Niukkoja tappioita viime peleissään kärsinyt miesten joukkue sai napattua Loviisasta tärkeät pisteet kaatamalla kotijoukkue Torin maalein 5-6 (1-2, 2-1, 2-3).
Wirmo sai otteluun lentävän lähdön, kun Jere Hareja pommitti kaukokudillaan pallon ylänurkkaan jo toisella peliminuutilla. Erän puolivälin nurkilla tarjottua ylivoimaa vierasjoukkue ei pystynyt hyödyntämään, mutta Niilo Sainion lauottua ensimmäisen Divari-maalinsa ajassa 13.47, saivat Puimurit rykäistyä parin maalin eron taululle. Ero ei kuitenkaan pysynyt kahdessa maalissa taukoon asti Torin kavennettua tilannetta yhdellä osumalla. Erän alku oli Wirmolta asiallista pelaamista, mutta loppua kohden kotijoukkue pääsi paremmin otteluun mukaan.
Toinenkin erä alkoi Wirmon maalilla Erno Haapanalan ammuttua pallon reppuun. Sitten seurasikin wirmolaisittain vaikeampi parikymmenminuuttinen jakso, jonka aikana kotijoukkue osui kolme kertaa Wirmon nollaa vastaan nousten rinnalle ja ohi. Tor ei kuitenkaan ehtinyt nauttimaan johtoasemastaan kuin tasan 10 sekuntia. Heti johto-osuman jälkeisessä vaihdossa kotijoukkueen pelurit joutuivat rikkomaan Wirmon Santeri Matilaista rangaistuslaukauksen arvoisesti ja Mico Hellèn kävi kieputtelemassa Puimurit jälleen tasoihin, kun peliä oli jäljellä reilut 12 minuuttia. Vierasjoukkue sai maalista lisävirtaa ja kun Artturi Hyvärinen ampui ajassa 51.49 vapaalyönnistä pallon tarkasti etuylänurkkaan, alkoi kotikatsomoissakin usko voittoon jälleen nousta tapetille.
Neljä ja puoli minuuttia ennen loppusummeria onnistui Erno Haapanala toisella osumallaan kasvattamaan wirmolaisjohdon jälleen kahteen maaliin. Seuraavaksi olikin kotijoukkueella edessään klassiset aikalisät ja maalivahdin poisottamiset. Joukkue saikin aikaiseksi tyylikkään kavennusosuman ajssa 57.49, mutta enempää maaleja ei kovasta yrityksestä huolimatta enää nähty. Siitä pitivät huolen Wirmon uhrautuva laukausten peitto ja maalivahti Elmeri Laakson erinomainen pelaaminen. Wirmolle maalin taisteluvoitto vaihtelevilla otteilla ja kolme maukasta vieraspistettä mukaan pistepussukkaan.
Ottelun parhaina palkittiin Torista Kasper Tähkä ja Wirmosta Joni Peltola.
Pelin jälkeen Wirmon joukkue istui vielä bussin kyytiin ja suuntasi yöksi Lappeenrantaan, jossa odotti sunnuntainen kamppailu SaiPaa vastaan.
| 23.10.2025 14.39 | Tiikerit jälleen tehokkaampi |
| 21.10.2025 10.13 | Kuuden pisteen viikonloppu |
| 21.10.2025 09.32 | Miehille tärkeä vierasvoitto |
| 13.10.2025 20.36 | SBS Wirmon hallituksen kuulumiset syys-lokakuulta |
| 13.10.2025 12.02 | Sarjakärki piti pintansa |
| 06.10.2025 08.56 | Vaikea jakso sai jatkoa |